31. lokakuuta 2016

Pesuhuoneen suihkuhanoja

LVI-suunnitelmista tuli tänään Jukkatalon suunnittelijalta vielä viimeisimmät muokatut versiot sähköpostiini, jotka kuittasin nyt OK:ksi. Näitä LVI-suunnitelmia viimeisteltäessä olen parina iltana selaillut samalla netistä pesuhuoneen hanoja ja suihkuja aiempaa tarkemmin, jos niiden suhteen pitäisi huomioida jotain LVI-kuviin. Sen verran on minulle ollut koko ajan selvää, että jonkinlainen sadesuihku tullaan ykkössuihkuun laittamaan. Sellainen kun on ollut haaveena jo pitkään ja meinasin jossain vaiheessa jo edelliseenkin asuntoon sadesuihkun hankkia. Mielellään tietysti mahdollisimman isolla lautasella. Sen perusteella mitä olen sadesuihkuista lukenut jo joskus vuosia aiemmin, ovat saksalaiset Hansgrohe ja Grohe noissa parhaat merkit, eli sateen tuntu on paljon aidompi kuin esim. Oraksen yläsuihkuissa, koska saksalaisissa veden joukkoon sekoitetaan ilmaa.

Kuva: Grohe
Kuva: Amazon / Grohe
Hansgrohen Raindance 300 tuntui jo selvältä valinnalla isolla 300mm lautasellaan ja siihen nähden kohtuullisella suomalaisten nettirautakauppojen tämän hetkisellä 599 euron tarjoushinnallaan. Mutta eilen löysin Saksan Amazonilta Grohe Rainshower Smart Control Duo 360 -mallin, joka on vastuttamattoman hieno maksaakseen "vain" noin 800 euroa. Suomalaisista nettikaupoista en löytänyt tuota edes myynnissä, mutta normaali Suomen ja Saksan hintaero huomoiden toisella tuhannella oltaisiin varmasti.

Tässä tuosta suihkusta Youtube-video hollanniksi, jossa myyviä hidastettuja suihkukohtauksia. :)  Tyylikkäästi muotoillussa metallisessa suihkukokonaisuudessa on siis 360mm leveä yläsuihku, jossa on sadesuihkun lisäksi myös kolmiosainen hierova ominaisuus. Sadesuihkua, hierontaa ja käsisuihkua ohjataan toisistaan riippumatta erillisillä säätönupeilla.


Suihkuja ei raksallamme tietenkään tarvita vielä kuukausiin, mutta samahan näitäkin on jo alkaa hankkia valmiiksi, niin ei tule ainakaan tästä haaveesta säästettyä sitten loppuvaiheessa, kun rahat kuitenkin alkavat olla sisustusvaiheessa tiukoilla. Joten laitoin tuon Grohen äsken tilaukseen Saksan Amazonilta. Samaan pakettiin laitettiin myös ammehana ja siihen käsisuihku.

Kuva: Taloon.com
Kylpyammeen hanan siirsimme viimeisimpiin suunnitelmiin viime viikolla kirjoittamaani verrattuna saunan lasiseinän puoleisesta nurkasta ikkunan alle, eli keskelle tulevan kylpyammeen kohtaa. Ikkunahan on tuossa varsin alhaalla, 90cm lattiasta, mutta kyllä sen alle vielä hana hyvin mahtuu, kun ammeet ovat yleensä vain n. 55-65cm korkeita. Ammetta emme siis ole vielä valinneet, mietitään sitä joskus myöhemmin. Joku oheisen kuvan tyyppinen moderni vapaasti seisova soikio kuitenkin...

Kuva: Amazon / Grohe



Ammehana kiinnitetään siis seinään heti ikkunan alle ja siihen tulee oheen pieni käsisuihku ammeessa peseytymistä ja satunnaisia toisen suihkun tarpeita varten. Grohelta löytyi tähänkin tyylikäs hana, Grohtherm 2000 ja kaveriksi käsisuihku Euphoria Cosmopolitan. Tuollainen vesiputoushan on hanassa tietenkin ihan ehdoton ammeen yhteyteen. :) Suomen ovh hanalle on noin 500 eur ja Taloon.comin tarjoushinta tällä hetkellä reilu 350 eur. Saksasta sama hana lähti hintaan 235 euroa. Jossa taas ei ollut enää kuin muutama kymppi lisähintaa Suomesta katsomaani vaatimattomampaan vaihtoehtoon verrattuna.





Kuva: Nettilasi
Pesuhuoneen suihkunurkkauksen ja wc-istuimen yhteyteen suunnittelemani oviratkaisu taitaa olla vielä blogissa kertomatta. Kts. pohjapiirros. Suihkutila ja wc:n puoli on tietysti tarkoitus erottaa toisistaan jonkinlaisella seinäkkeellä, joka on esim. huurrelasia ja varmaankin ylhäältä auki, mutta alareunasta alas asti ummessa, jotta vesi ei roisku suihkun puolelta. Suihkunurkkaan tulee muutenkin valuun pieni syvennys tai kynnys ja paikallinen kaato omaan viemäriin, jotta suihkutteluvedet eivät leviä tarpeettomasti muun pesuhuoneen puolelle. Tässä auttaa lisäksi vielä suihkunurkan ja wc-tilan eteen tuleva lasinen liukuovi, joka ripustetaan katosta. Ideana on siis, että tuon yhden liukuoven voi siirtää vuorotellen tarpeen mukaan joko suihkun tai vessan eteen suojaksi. Tuon näkösuojaliukuoven kun tilaisi vielä vaikka jollain omalla maisemavalokuvallani varustettuna esim. tamperelaiselta Raklalta, niin siitäkin tulisi aika hieno sisustuselementti. Tai sitten vaan esim. Nettilasilta, josta oheinen kuva on napattu ja tuollaisen lasioven omilla mitoilla näyttäisi saavan ihan siedettävään hintaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti