31. maaliskuuta 2017

Voihan väliovet

Viime päivinä ollaan mietitty sisäovien tyylejä ja värejä moneen suuntaan, ja siihen liittyen myös eteisen seinien värejä... Minä taidan vaan tehdä tästäkin turhan monimutkaista, kun ei tee mieli laittaa ihan vaan valkoisia perusovia.

Kuva: Dir-Air
Sen verran on päätetty jo taloa suunniteltaessa, että molempiin makuuhuoneisiin tulee äänieristetyt ovet, jotta niihin voi vetäytyä rauhassa nukkumaan, vaikka talon toisessa päässä vielä katsottaisiin elokuvaa tai vietetään aikaa vieraiden kanssa. Äänieristysovien kanssa ilmanvaihto on huomioitu rakenteissa niin, että makkareiden ja lisäksi väliseinien pystytysvaiheessa lennossa päätettynä myös wc:n oviaukot on tehty n. 2cm korkeammiksi kuin normaalisti. Oven karmin päälle asennetaan Paso Ovivirtaussäleikkö, jonka kautta ilma vaihtuu, mutta paremmin ääntä eristäen kuin perinteisesti oven ja mahdollisen kynnyksen väliin jätetystä raosta. Kirjoittelin aiheesta tarkemmin jo joulukuussa.

Makkareiden ovet joudutaan varustamaan kulkuaukkokarmilla tai -saranoilla, koska 9-ovi ei aukea normaaleilla saranoilla 90 asteen kulmassa esteettömyysmääräysten vaatimaan aukon leveyteen. Helpoiten ongelma olisi ratkaistu piirtämällä ovet 10-oviksi, mutta enpä tuota itse tajunnut vuosi sitten... Kulkuaukkosaranoiden ja äänieristysoven yhdistelmä on osalle ovivalmistajista osoittautunut ongelmalliseksi.

Kuva: Jeld-Wen
Väliovia taloomme tulee jo aiemmin hankitun kuraeteisen liukuoven lisäksi seitsemän. Työhuoneen 13x21 pariovi, WC:n ovi, kodinhoitohuoneen ovi, MH1 ja MH2 ovet sekä kodinhoitohuoneesta pesuhuoneeseen johtava ovi ja pesuhuoneen ja MH1 välinen ovi. Tähän listaan ei ole laskettu saunan lasiseinän oven osuutta.

Työhuoneen parioviin tulee satiinilasit, samoin kodinhoitohuoneen ja eteisen väliseen oveen tuomaan eteiskäytävään valoa, sekä myös kodinhoitohuoneen ja pesuhuoneen väliin tulevaan oveen. Muut ovet ovat umpinaisia.

Aluksi mietimme yksipeilisiä ovia, jolloin lasiaukkoiset ovet ja umpiovet olisivat sopivan saman tyylisiä. Tai sitten sileitä laakaovia. Ovet saisivat joka tapauksessa olla massiivipuurakenteiset.



Kuva: Ovesta.fi. Ovessa CWP:n tekninen viilu
Ja sitten päästäänkin niihin väreihin. Ensinnäkin mikäli ovet olisivat valkoiset, tulisi niiden mielellään olla sävyä F497 paperi eikä kellertävän kalustevalkoiset. Työhuoneen pariovi sekä pesuhuoneeseen johtavat kaksi ovea ovat aika luontevasti väriltään puhtaan valkoisia, koska noissa tiloissa on jo muuten käytetty reilummin värejä.

Valkoiset ovet valkoisilla seinillä olisivat kuitenkin eteiseen liian tylsän steriili yhdistelmä meidän makuumme, jossa sisustus ei ole pelkkää valkoista, joten joko seiniin tai oviin pitäisi laittaa jotain väriä. Olemme pyöritelleet eteisen neljään oveen vaihtoehtoina enemmän tai vähemmän harmaita ovia. Sekä myös tammen värisellä puuviilulla varustettuja ovia, jotka voisivat sopia hienosti eteiskäytävään, jossa ei muuten ole mitään puista kuten muualla talossa on melkein joka huoneessa.

Tai sitten valkoiset ovet ja kaikkiin seiniin vaalean harmaata (tai greigeä) maalia. Kyllähän tuollainenkin hienolta näyttää. Suosikkiyhdistelmä onkin vaihdellut vähän päivittäin...

Kuva: Dayoris.
Joka tapauksessa sen olemme jo tainneet päättää, että eteiskäytävän tehosteseinästä tehdään ehkä aiemmin suunniteltua vaaleampi, eli lähelle tilan muiden seinien väriä, ja tehoste tulee pääasiassa tunto-maalin pinnanmuodoista ja lasyyrin metallisesta hohdosta, jotka molemmat korostuvat mukavasti yläreunan ledinauhan valolla..



Kuva: CWP. Viilun malli LOA Tammi
Olen pyytänyt tarjouksia Jeld-Wenin, Mattioven, ARS Woodin ja Ovesta Oy:n ovista hieman erilaisina kokoonpanoina.

Jeld-Wen ja ARS Wood eivät pysty yhdistämään omaa desibelioveaan kulkuaukkokarmiin tai -saranoihin, joten makkareiden oviksi vaihtoehdot ovat tällä hetkellä vain Mattioven perusvalkoinen Silo db-laakaovi tai Ovestan äänieristysovi. Ovesta Oy:ltä saisi ovia myös hienolla CWP:n teknisellä viilulla varustettuna. CWP ei kuitenkaan valmista enää itse sisäovia niitä jonkun rakennusblogin vinkkaamana ensin suoraan kyseltyäni. Jeld-Wenin ja Mattioven perinteisemmät viilupinnat eivät toisaalta niin iske omaan makuhermooni.

ARS Wood ja Ovesta tekisivät pienempinä toimittajina ovia mittatilauksena laajemmin omavalintaisina malleina ja myös samaan hintaan tai ainakin edullisemmin eri väreihin (kuten valkoinen F497 paperi) sävytettynä, kun taas joka rautakaupasta löytyvien Jeld-Wenin ja Mattioven valikoima on kuvastojen vaihtoehtoihin rajoitetumpi ja kellertävästä perusvalkoisesta väristä poikkeamisesta laskutetaan aika kovalla kädellä.

Kuva: Ovesta.fi
Mm. Ovesta Oy saisi tehtyä myös vähän totutusta erilaisempia lasioviakin, kuten oheinen vaakasuuntaisilla lasiaukoilla varustettu, mutta valitettavasti nuo hienot viilut ja lasiovet näkyvät sitten kyllä hinnassakin. Ovestan kokonaispaketti olikin tarjouksistamme selvästi arvokkain. Eikä meidän budjetti kyllä valitettavasti riitä kaikkien ovien tilaamiseen Ovestalta.

Ars Woodin tarjous olisi muuten helppo valinta, kun hinta on aika edullinen, ovien rakenne vaikuttaa sopivan jämerältä ja he maalaavat ovet samaan hintaan paperin sävyyn, mutta makkareiden ovia emme siis voi valita esteettömyysmääräyksistä johtuen heiltä, koska Ars Woodin äänieristysovi on paksumpi eikä toimi kulkuaukkosaranoilla.

Joten joudumme ilmeisesti yhdistämään ovia kahdelta eri toimittajalta. Ehkäpä viisi paperinvalkoista ovea Ars Woodilta ja kaksi paperinvalkoista tai tammiviilutettua desibeliovea makkareihin Ovestalta. Tai tämän hetken suosikkini; vaaleanharmaat eteisen seinät, jossa vain wc:n äänieristysovi näyttävänä tammiviilutettuna, kun se näkyy heti meille sisään tullessa, ja muut käytävän päässä olevat ovet valkoisina.

Jatketaan pohdiskelua vielä viikonlopun yli, mutta kohta ovet täytyy kyllä tilata, koska luvatut toimitusajat vaihtelevat 5-8 viikon välillä.

26. maaliskuuta 2017

Taas yksi viikonloppu takana

Tänä viikonloppuna ei tapahtunut kovin paljon näkyvää.

Olemme jo henkisesti luopuneet mikrosementtilattioista pesutiloihin, joten kiertelin eilen muutamassa kaupassa katselemassa alustavasti 10x10 laattoja. Vehoniemen laattamyymälässä Kangasalla oli varsin laaja valikoima laattoja, ja RTV:ltäkin löytyi pari ihan hyvää vaihtoehtoa, joista otin mallitkin mukaan. K-Raudassa ja Starkilla oli niin ikään jotain..

Hieman harmittaa nyt jälkikäteen, ettei tullut aikanaan selvitettyä Unidrain-seinänvieruskaivojen lisäkustannuksia tarkemmin Jukkatalolta, mutta kun sellaisia ei pitänyt tarvita, kun oltiin laittamassa mikrosementti... Ja nyt joudutaan sitten valitsemaan kaatojen takia tavalliset pienet laatat.

Kodinhoitohuoneen, pesuhuoneen ja saunan lattiat saisivat olla samaa vaaleanharmaata laattaa. Sinänsä etenkin pesuhuoneeseen tulee jo muutenkin sen verran paljon erilaisia yksityiskohtia, että lattialaatta voisi olla ihan neutraalikin, tai sitten hillitysti kivikuvioinen tumman tehostelaatan tyyliin. Tuollaisesta kivikuvioisesta olisi RTV:llä parhaillaan aika sopiva tarjouserä. Mutta joka tapauksessa mattapintainen hieman kivimäinen pinta, eikä mitään liukkaita kiiltäviä laattoja. Kodinhoitohuoneen kohdalle harkitsemme vielä osan lattian tekemistä jollain tehosteella, esim. marokkolaisten laattojen kuvioilla. Tehoste tulisi ikäänkuin matoksi keskelle lattiaa, mutta sen pitäisi olla sävyiltään hillitysti vain hieman muusta lattiasta poikkeava, ettei se ala vuosien myötä häiritä. Laatoitusta kun ei tuosta vaan vaihda. Ja vessaan tulee musta lattialaatta. Laatoittaja ja aikataulu pitäisi vaan saada lyötyä lukkoon.

Mattamusta kivipintainen laatta vessaan...

Pesuhuoneeseen voisi tulla lattiaan esim. tämä RTV:n karhealla anti slip-pinnalla oleva laatta...

Raksalla on saatu viikonlopun aikana lähinnä siivoiltua, viimeisteltyä kattoja ja maalattua valkoisia seiniä valkoisen pohjamaalin päälle, joista maalaamisesta ei juuri kuviksi ole..

Työhuoneen katossa on nyt loputkin rimat...

Eteisen vaatekaapin päältä puuttuneet muutama paneelinpätkä lisätty paikalleen...

Rimakattoja varten ostetuista 210 kappaleesta 4500 mm rimaa jäi kattojen valmistuttua ylimääräisiksi yhdeksän kokonaista ja n. 15 lyhyempää 1,5-2 metrin mittaista. Sekä tietysti iso laatikollinen lyhyitä n. 30 sentin hukkapätkiä, joista nikkaroidaan myöhemmin jotain... Laskeskelin, että noista pidemmistä saisi tehtyä vielä vessaankin rimakaton, jopa tiheämmällä noin sentin raolla. Alunperin vessan kattoon oli tarkoitus laittaa tuota valkoista MDF-paneelia, mutta niitä pitäisi vastaavasti hakea vessaa varten yksi paketti lisää, ja onhan rimakatto nyt paljon hienompi. Joten naulaillaan vessaan rimaa kattoon, kunhan seinät on ensin laatoitettu.

Kurasyöpön laatoiksi löysimme muutama viikko sitten RTV:ltä yhteensä 14 eurolla kolmisen neliötä poistolaattoja, jotka muistin vihdoin nostaa auton takakontista sisään ja napata kuvan.



Olohuoneen päätyseinä on nyt maalattu kahteen kertaan harmaalla ja näytti sen verran valmiilta, että riisuttiin jo ensimmäinen ikkuna rakennusaikaisista suojamuoveistaan, ja takka ja hormi myös, jotta nähtiin paremmin miltä kokonaisuus tulee näyttämään. Ei huono.



Tänään valkoisia pohjamaalattuja seiniä valkoisella F497-sävyllä maalatessamme mietimme, että perusvalkoista tulee ehkä vähän liikaa. Olohuoneosaston muut seinät pidetään kyllä tuota harmaata päätyä lukuunottamatta puhtaan valkoisina, mutta sohvan taakse tuleva seinä voitaisiin tapetoida jollain valkopohjaisella tapetilla. Työhuoneen seinät maalataan niin ikään pääasiassa paperinvalkoisiksi, mutta mahdollisesti oviseinä tulee työhuoneen puolelta graniitinharmaaksi.

Mutta eteiseen, kuraeteiseeen ja käytävään laitetaan kuitenkin valkoisten seinien sijaan pientä mielenkiintoa vaalealla greigellä pohjasävyllä, joka voisi olla Y487 Piazza. Muuten maalaussuunnitelma on sinänsä ennallaan, eli eteisen sivuseinään rajataan edelleen jonkin kokoinen alue tuota Piazzaa hieman tummemmalla greigellä liitutaulumaalilla (V487 Valamo?) ja käytävään toteutetaan Tunto Hieno-maalilla hieman kolmiulotteinen tehosteseinä. Olohuoneen päätyseinästä jäi sen verran paljon harmaata maalia yli, että voitaisiin käyttää sitä eteisen tehosteseinän alimmaiseksi kerrokseksi ja siihen laitetaan sitten esim. K487 Kalsiitti-sävyyn tehtyä Tuntoa päälle pääasiassa peittäen, mutta niin, että tuota Mantteliakin kuultaa paikoin läpi. Ja pintaan vielä metallinhohtoinen lasyyri.

Sisäovien tyyliä ja värisävyjä muokataan myös vielä hieman muuttuneiden suunnitelmien mukaiseksi ja laitetaan mm. kaksi ovista ulko-ovien sisäpuolien mukaisesti harmaiksi. Sisäovista minulla on parhaillaan pari tarjouspyyntöä sisällä, ja yksi hyvä tarjous jo aiemmin saatunakin, jota pyydän muokkaamaan hieman. Kirjoittelen ovista paremmin muutaman päivän päästä, kunhan kaikki tarjoukset on saatu ja valinta on varma... On se kyllä jo nytkin aika selvä.

Ja listoitukset tulevat pääasiassa valkoisina. Malerin MDF-paneeleilla tehtyihin tiloihin valitaan samaa Malerin puhdas valkoinen -sävyä kattolistoihin. Ja rimakattoonhan ei listoja tulekaan. Ovien ja ikkunoiden peitelistat tulevat niin ikään valkoisina, joko listavalkoista tai paperia, luultavasti osin molempia kohteesta riippuen, jotta ympäröivät valkoisen sävyt eivät riitele pahasti keskenään. Ja lattialistat valitaan lattian mukaisesti niin ikään vaaleiksi/valkoisiksi. Kattolistojahan noista pääsisi jo asentelemaankin. Voisi ainakin päämakkarin hoitaa siltä osin valmiiksi piahkoin.. Sinne ajatuksena on laittaa vähän leveämpää ja koristeellisempaa kattolistaa, kun muuten mennään varmaan varjolistoilla.

22. maaliskuuta 2017

Hanoja ja altaita Saksasta yms

Nettiselailu ja verkko-ostokset ovat varsin tuttua puuhaa. Olinkin todennut jo kuukausia sitten, että mm. saksalaiset hanat ja pesualtaat ovat saksalaisissa verkkokaupoissa paljon Suomea halvempia. Säästön määrä riippuu toki malleista, mutta eipä meidän maku näidenkään suhteen taas se ihan halvin ole. Jos ei toki lähelläkään myöskään kalleinta mahdollista. Säästöä Saksasta tilaamalla saa siis kuitenkin erittäin selvästi. Oikeastaan niin paljon, ettei meillä olisi ollut budjetissamme varaa noihin samoihin tuotteisiin Suomen hinnoilla.

Tänään laitoin saksalaiselta Reuter.de-sivustolta tavaraa tilaukseen n. 2000 eurolla. Ostimme seuraavat tuotteet:

Pesuhuoneeseen eli niin sanotusti päämakkarimme kylppäriin valitsimme Villeroy & Bochin My Nature -altaan. Valkoisessa altaassa on CeramicPlus-pinnoite. Reuterilla tuolla altaalla isommassa 81 x 41 cm koossa oli Suomen ALV:lla hintaa 411 euroa. Suomessa nettirautakauppojen ns. ale-hinta samalle altaalle näyttäisi olevan tällä hetkellä n. 660 euroa.


Tuo kaareva pesuallas tulee sopimaan hienosti yhteen samaan tilaan jo henkisesti valitsemamme edullisen Bathlifen kaarevan kylpyammeen kanssa, jota ei kuitenkaan ole vielä tietenkään hankittu viemään tilaa ennenkuin vasta valmiiseen pesuhuoneeseen.

Hanaksi tuolle pesualtaalle valitsimme tilaukseen pelkistetyn tyylikkään Grohe Eurodisc Joy -hanan korkeana mallina. Hanan hinta Reuterilla oli 228 euroa, kun Suomessa näköjään tarjouksessa noin 300 euroa.

Aiemminhan pesuhuoneeseen on jo hankittu Grohen 360 sadesuihku ja kylpyammehana niin ikään Saksasta. Niistä kirjoittelin jo lokakuun lopussa tässä.


Keittiön allasvalinta on ollut selvä jo pitkään. Sinne tullaan laittamaan kivitasoon altapäin kiinnitettävä Blanco Subline-U -allas. Altaan leveys ja väri ovat vaan olleet vähän auki. Silgranit on kivikeraaminen materiaali, joka kestää kuumuutta, käyttöä naarmuuntumatta ja on helposti puhdistettavissa.

Tänään tilasimme 53 cm leveän alumetallic-sävyisen altaan. Altaalle kertyi hintaa 206 euroa, kun Suomessa ovh on noin 500 euroa. Suomalaiset nettirautakaupat eivät näytä oikein myyvän tuota altapäin kiinnitettävää mallia, mutta päältäpäin kiinnitettävä sama allas on myynnissä yli 500 euron hintaan.

Kuva: Blanco
Kuva: Blanco
Keittiön pesualtaan kaveriksi tilasimme jo syksyllä mainitsemani ja haaveilemani niin ikään Blancon valmistaman hanan, Culina-S:n. Iso 54 senttiä korkea kaareva hana muodostuu taipuisasta putkesta, joka on kiinnitetty magneetilla pidikkeeseensä ja on siten kätevästi irrotettavissa vapaampaan huuhteluun. Hanan päässä olevassa suuttimessa on kytkin, jolla vesisuihkun muotoa voidaan vaihtaa. Hana maksoi Saksassa 307 euroa, kun Suomessa samasta hanasta pyydetään noin 700 euroa. Melkoinen hintaero. Astianpesukoneventtiiliä tuossa hanassa ei ole, joten se täytyy vielä hankkia erillisenä esim. sähköisenä nappulana.


Kodinhoitohuoneen pesuallasta emme vielä tilanneet. Mahdollisesti sinnekin tulee Blancon Silgranit-allas, tai sitten joku perinteisempi tilava nelikulmainen teräsallas. Ei varmaan kuitenkaan altapäin kiinnitettynä, ellei kodariinkin laiteta kivitasoa. :)

Hanan tilasimme kuitenkin jo KHH:seenkin. Sinne valittiin keittiön hanan hieman pienempi versio, Culina-S mini. Periaatteessa sama hana, mutta 43 cm korkeana versiona. Hinta Saksassa 269 euroa, Suomessa 540 eur.


Lisäksi tilasin samaan pakettiin muutamia valaistukseen tarvitsemiamme Philips Hue lamppuja ja ledinauhoja, joissa niissäkin säästi yhteensä ehkä satasen.


WC:n pesuallas ja hana jäivät vielä valitsematta. Niitäkin on toki katseltu, mutta emme osanneet vielä päättää. Altaaksi otetaan niin ikään joku tason päälle tuleva allas, mutta sen hinnassa voisi hieman säästää. Vessassa tulee olemaan sen verran monta muuta blingiä elementtiä. Esim. tämä allas voisi olla ihan hyvä. Ja joku bide-suihkulla varustettu hana. Kaipa tuo bideekin on hyvä kuitenkin vieras-wc:ssä olla, vaikka emme kumpikaan ko. suihkua oikein koskaan käytä. Bideellä varustettuja hanoja ei vaan näytä Saksasta löytyvän oikein mitään, joten tuo pitänee hankkia Suomesta...


Muita viime päivien tapahtumia on ollut keittiötilauksemme viimeistely. Myyjämme Mari kävi viime perjantaina ensin raksallamme tarkistamassa mitat ja sitten tilaus jätettiin Esan Levykalusteen tehtaalle. Alustava toimitusaika on nyt huhtikuun viimeisellä viikolla, mutta olisi mukava, jos valmiiksi kootut kaapistot saapuisivat vaikka jo viikkoa tai kahta aiemminkin. Keittiön seinät ehdittäneen kuitenkin maalata jo seuraavien parin viikon sisään ja keittiön kattohan saatiin viime viikonloppuna valmiiksi.

Helmikuun Asta-messuilla sovittua AEG:n kodinkonepakettia muokattiin vielä hieman AEG:n tämän kevään uusien mallien mukaisiin uuniin ja monitoimiuuniin, joiden ulkonäkö on mielestäni selkeästi aiempia tyylikkäämpi. Päivitin uunin samalla pieneen lisähintaan SteamCrisp-mallin, jossa on edelleen pyrolyysipuhdistukset yms, mutta lisäksi pieni vesisäiliö ja sen avulla käsittääkseni 25% höyryohjelma. Uuni ei siis ole täysiverinen höyryuuni, mutta kiertoilman mukaan saadaan kuitenkin hieman höyryä mehevöittämään paistotulosta.




Samaan Esan Levykalusteen kalustetoimitukseen tilattiin pesuhuoneen tammen värinen allaskaluste, jonka kooksi valittiin lopulta leveys 140 cm, korkeus 35 cm ja syvyys 53 cm. Tason alle tulee kolme laatikkoa jaolla 40-60-40 cm, joista keskimmäisestä tehdään vain 40 cm syvä pesualtaan putkituksia yms. varten, mutta reunimmaisilla laatikoilla on syvyyttä täydet 50 cm.


Vastaava mestarimme Hakalan Joni kävi myös tänään mittailemassa betonilattiamme pinnan kosteuksia ja tilanne näytti oikein hyvältä. Kosteudet vaihtelivat lähinnä 70-80 % luokassa, mutta oli jossain kohdassa ollut vielä lukemana 90 prosenttiakin. Joni oli kuitenkin sitä mieltä, että harvoin saadaan tässä vaiheessa näin hyviä tuloksia. Onhan valu toki jo neljä kuukautta ehtinyt kuivua, josta lattialämmötkin ovat olleet päällä jo kaksi kuukautta. Sisällä on ollut parikymmentä astetta lämmintä ja vain n. 30 prosentin kosteus viimeiset pari kuukautta paria tasoitusten tekopäivää lukuunottamatta. Lisäksi betonin pinta oli kuulemma hiottu hyvin rikki, mikä on edistänyt niin ikään kuivumista. Vaikuttaisi siis siltä, että laatan kuivumisesta ei tullut meille mitään ylimääräistä hidastetta, kunhan päästään muutaman viikon päästä lattioiden tekoon asti.

Tällä hetkellä edistyminen näyttää siltä, että toukokuun lopulla tai viimeistään kesäkuun alkupuolella taidetaan muuttaa. :) Toki silloin on sitten vielä tekemättä suurelta osin ainakin terassit, piha ja koko autotallirakennus, joten kesälomalle ja siitä eteenpäinkin riittää hommia...

19. maaliskuuta 2017

Raksasunnuntai

Tänäänkin raksallamme tapahtui taas edistystä useammalla rintamalla. Alkaa kohta näyttää tulevalta kodiltamme, kun sisustuksen suunnitelmat konkretisoituvat nähtäväksi.

Merja maalasi olohuoneen päätyseinään ensimmäisen kerroksen harmaalla. Sävynä on se jo aiemmin valittu M499 Mantteli Tikkurilan täyshimmeällä Harmonyllä.




Hormin yläosa on vielä viimeistelemättä. Aika sopivasti osuu tuo hormin väri nyt seinään. Erottuu siitä hieman, mutta ei mitenkään hallitsevasti. Mutta itse takka nousee harmaasta seinästä esiin.



Työhuoneen kattokin saatiin Raunon kanssa melkein valmiiksi. Minun täytyy vaan katkoa ja naulapyssyillä vielä joku ilta paikalleen oikeasta reunasta puuttuvat tasan metrin mittaiset rimat. Laitoimme Philips Hue -ledinauhan työhuoneen kattoon pitkittäissuunntaisesti asennettuun 20mm leveään profiiliin. Kunhan saadaan tuohon nauhaan vielä yksi metrin lisäosa, niin se ulottuu koko katon poikki. Tästäkin katosta tuli/tulee aika hieno, vaikka itse sanonkin.









Otimme eilen RTV:ltä laattoja ja maalia noutaessamme mukaan myös yhden paketin tilaamistamme Pergon vinyylilankuistakin, että päästään vähän sovitttelemaan niitä eri tiloihin... Loput paketit noudetaan vasta, kun niitä oikeasti tarvitaan lattian asennusta aloittaessa.

Näyttäisi siltä mitä lattialta haettiinkin. Vaaleanharmaata ja hieman kirjavaa laatta/betonimaista pintaa...







Pihalla lumet alkavat lähteä ja soran ulkopuolelta tulee esiin kovin mutainen piha...





Makkarin maalitelaa puhdistaessa maalaamani portaat. ;)




18. maaliskuuta 2017

Rimakatto on melkein valmis

Olohuone-ruokatila-keittiön vino rimakatto on nyt saatu käytännössä valmiiksi. Menihän tuohon äkkiä laskien reilu 80 miestyötuntia, eli n. 40 tuntia kahden hengen porukalla, mutta ihan kohtuullisella työmäärällä siis kuitenkin itse ja talkoomiesten avulla tehden. Ammattitimpureilla teettäen katto olisi kyllä tullut aika arvokkaaksi, kun itse rimatkin maksoivat jo yli kolminkertaisesti muiden tilojen MDF-paneeleihin verrattuna. Mutta oli tuo kyllä oman aikamme ja vaivamme arvoista, koska lopputulos näyttää varsin hienolta niin päivän valolla kuin keinovalossakin. :) Eihän kattoa sitten asuttaessa näin selvästi tietysti valaista kuin nyt iltaisin raksavalojen loisteessa.



Tuukka oli aiemmin viikolla ensin apunani yhtenä arki-iltana, jolloin saatiin hommaa hyvin eteenpäin. Kiitoksia! Jouduttiin turvautumaan vähän talttaankin yhden sähkörasian tarkan sijoituksen kanssa, mutta nuo ruokapöydän päälle tulevien valojen rasiat saatiin rei'itettyä aika mukavasti. Sen illan jälkeen tilanne näytti tältä...



Ja eilen saimme sitten Merjan isän taas meille viikonlopuksi avuksi. Eilen tuli puolessa päivässä jo paljon näkyvää, kun päästiin tekemään pitkät pätkät ilman mitään ylimääräisiä reikien askarteluja. Ja olohuoneen kohdan yli neljästä metristä keittiössä vajaaseen kolmeen metriin lyhentynyt rimakin nopeutti asentamista osaltaan. Eilisen lopuksi oltiinkin siten jo näin pitkällä. 



Jatkoimme keskilinjaa samalla tarkalla 10 mm raolla, joka jätettiin olohuoneen kohdalla seinän viereenkin.



Rimojen päät tasattiin tietenkin edellisten kanssa kohdakkain...



Ja tänään saimme Raunon kanssa sitten keittiön osuudenkin valmiiksi, joten katto on nyt valmis takan hormin viimeistelyä ja yhtä sen edestä Anssin kanssa rimoittaessa unohtunutta kattovalon rasian kohtaa lukuunottamatta. Olin unohtanut tehdä sille mustaan kankaaseen reiän, joten ei tullut rimoja asentaessa edes mieleen, vaan muistin kyseisen valon rasian vasta tällä viikolla siihen kohtaan ledispotteja netistä selaillessani. :) 







Työhuoneen katon aloitimme tämän illan lopuksi vasta tekemällä sinne koolausrimoituksen. Mutta huomenna saadaan toivottavasti jo työhuoneenkin rimakatto valmiiksi, eli ensin musta kangas pohjalle ja sitten lopullinen rimoitus päälle. Tuo on kuitenkin enää varsin pieni ala, vajaan 9 neliön huone...



Minun ja Raunon rakentaessa rimakattoa maalaili Merja seiniä eteenpäin. Makuuhuoneen kaikki seinät on nyt maalattu kahteen kertaan N429 Denim -sävyllä ja näyttää ihan hienolta. Listoitukset ja lattia enää ja makkari olisi valmis. :) Paitsi jälkiasennettava alaslasku sitten vielä jostain materiaalista.. Ja ovet ja vaatekaapit... Ja mitä näitä nyt onkaan.

Lisäksi aloiteltiin valkoisia maalauksia kodinhoitohuoneeseen ja olohuoneen nurkkiin.


Tässä kuvassa edellisessä maalauspostauksessa käsitelty sentin valkoinen rajaus seinän nurkassa valmiina. Onnistui hyvällä maalarinteipillä mukavasti...



RTV:ltä tilaamamme 60x60 laatat olivat myös saapuneet viikon aikana ja kävimme ne tänä aamuna hakemassa samalla, kun ostettiin lisää maalia. Näitä laattoja tulee siis pesuhuoneen kahteen "tehosteseinään"; ulkoseinään ja suihkunurkkauksen takaseinään.