Tänään pidimme taas töistä lomapäivää ja Merjan isä ajeli niin ikään auttelemaan viikonlopuksi. Ohjelmassa on nyt siis rimakaton asennus talon olohuone/ruokatila/keittiö/työhuone-päädyn vinoon sisäkattoon. Homma saatiinkin tänään oikein hyvälle alulle. Kävimme eilen noutamassa parit rakennustelineet vuokralle hommaa mahdollistamaan. Ja tänään aamulla ostin vielä Bauhausista
monitoimitikkaat ja puutarhapuolelta 35 metriä mustaa
suodatinkangasta. Tuo kangas tuntui toimivan tarpeeseemme paremmin kuin muutama päivä sitten K-raudasta ostamamme koepaketti maisemointikangasta.
 |
Ensin asennettiin runkonaulaimella koko kattoon vastaava rimoitus kuin aiemmin MDF-paneeleillekin.
Maalasimme myös päätyseinän yläreunaan kaistaleen edellisen kirjoituksen M499 Mantteli -sävyn koepurkin lopulla, jotta katon reuna saadaan tehtyä siististi. |
 |
| Katon riippuvalaisinten rasioiden paikkoja hiottiin hieman sähkömiehen jäljiltä paremmiksi. |
 |
| Sitten aloitettiin mustan kankaan asennus peittämään koolauksia ja johdotuksia. |
 |
| Ja illan lopuksi pääsimme jo kokeilemaan laittaa pari rimaakin paikalleen. Kiinnitämme rimat molemmista sivusta viimeistelynaulaimella, joita täytyy hakea huomenna toinenkin paineilmatoiminen, kun oma Ryobin akkulaitteeni ei iske nauloja sivusta riittävän syvälle. |
 |
Hyvältä näyttää. :)
Tuohon olohuoneen reunan ensimmäisten rimojen väliin lisätään myöhemmin Philips Hue -ledinauha. |
Aiemmin viikolla kävimme Merjan kanssa viimeistelemässä viimeisiä mdf-panelointeja. Tässä kuraeteisen katto valmiina...
Tuleehan tänne sitten kuvat tuosta katosta, kun se on valmis ja ledinauhat paikoillaan? Katosta tulee varmasti tosi hieno!
VastaaPoistaOi, en malta odottaa kuvia lopputuloksesta!
VastaaPoistaKiitoksia kehuista. Hyvältä tuo kyllä näyttää omaankin silmään. Mutta valmistumiseen tulee menemään vielä useampi viikko, kun ei oikein pystytä tuota rakentamaan ennenkuin saamme taas apuvoimia. Joten täytyy tässä välillä edistää muita juttuja... Eli mm. valita vihdoin pesuhuoneen ja vessan kaakelit.
VastaaPoistaKuinka pitkiä teidän rimat oli ja miten teitte jatkoksia?😊
VastaaPoistaMoikka, huomasin vasta nyt tämän blogiin julkaisua odottaneen kysymyksesi.
PoistaRimat olivat 4500mm pitkiä, eikä meidän tarvinnut tehdä kattoon muita jatkeita kuin tuohon työhuoneen väliseinän linjaan n. 4200mm kohdalle jätetty 10mm rako. Ja työhuoneen puolella loput rimat saatiin käytettyä tehokkaimmin, kun laitettiin yksi jatkos ja siihen noin 20mm rakoon ledinauhalle profiili. Mutta tuskin tuossa rimakatossa tiiviitkään jatkokset olisivat pahasti näkyneet, kun se on muutenkin sormijatkettua rimaa.