16. syyskuuta 2018

Pihavajaa, autotallia ja istutuksia

Edellistä blogin päivityksestä on taas muutama viikko. Instagramiin olen pari kertaa laittanut kuvia pienistä edistysaskeleista, mutta kirjoitellaan nyt tällekin puolelle...

Pihavajasta puuttui viimeksi vielä osa seinistä ja huopakatto. Seinät on sittemmin paneloitu viimeisiä 1-2 paneelia lukuunottamatta, jotka pitää askarrella katon mukaisesti vinoksi ja vähän loveta kattotuolien ympäriltäkin. Kattohuovat ja räystäslaudat sain asennettua viime viikonloppuna, kuten myös maalattua räystäiden aluset sen jälkeen tummanharmaiksi.

Vaja näyttää nyt tältä. Päädyiltä puuttuu vielä kattoa tukevat hölpät, ja sisälattia on tekemättä. Ja tietysti vielä puuttuu myös molemmat ovet sekä peitelaudat oven, ikkunan ja nurkkien ympärille. Ja loput maalaukset. Siinähän tuo sitten olisi. Ensi viikonloppuna varmaan ainakin osa näistä valmiiksi, kun eiköhän nuo noin puolessa päivässä pitäisi jo olla tärkeimmiltä osin valmiita kahdella miehellä..












Autotallin osalta rakentelin pari viikkoa sitten katoksen panelointeja valmiiksi. Maalatahan nuokin pitäisi vielä, ja tuohon säilytysparven alle tulee vastaava oranssi pystyrimoitus kuin terassillakin. Nyt vasta reunimmaiset rimat ovat malliksi paikoillaan, vaakasuuntaan tulevat tuet kiinnitetään noihin ja sitten lisää pystyjä... Niin ja varaston lopullinen tummanharmaa ovi on vielä kokonaan hankkimatta.






Paneloinnin ja säilytysparven umpinaiseksi rakentamisen myötä sain autotallinkin sitten vihdoin tyhjenneltyä ylimääräisestä puutavarasta ja rojusta. Kävin hakemassa lattiaan EPS-eristeet ja pakettiautoon mahtuneet raudoitusverkot pari viikkoa sitten, ja tänä viikonloppuna pääsin nyt vihdoin aloittamaan lattiavalun valmistelua eristeiden asennuksella. Talli oli ollutkin siltä osin jo yli vuoden samassa tilanteessa.. Sepeliä piti poistaa muutama sentti, jotta korkeus täsmäsi, ja samalla tein myös jo alustavia kaatoja lattiakaivoa kohti.


Mm. lattiakaivon ympäriltä tiivistin tietysti tämän jälkeen vielä kolot uretaanilla, toistaiseksi siltä osin kuin pari pulloa riitti.. 


Seuraavaksi sitten raudoitusten asennukseen lähipäivinä. Tilasin myös jo rakennepiirustusten mukaiset nosto-oven alapuolelle tulevan lämpökatkon peittävän U-palkin ja siitä n. 25 cm ulospäin valun reunaan asennettavan kulmaraudan, kummatkin sinkittynä ja valmiiksi paikalleen hitsatuilla harjaterästartunnoilla.


Kuva: Doorway
Nosto-ovia kilpailutin alunperin jo vuosi sitten, kun kuvittelin, että olisin jo silloin päässyt tekemään tallin lattiaa. Palailin sen aikaisiin parhaisiin tarjouksiin muutama viikko sitten ja päädyin tilaamaan nosto-oven ja avaajan asennettuna Doorwayltä. Kymmenen vuoden takuu ja parin muunkin raksabloggaajan Doorwayhin osunut valinta saivat uskomaan tuotteen olevan sopivan laadukas kokonaisuus. Meidän tallin oveksi tulee leveällä vaakauralla oleva malli OW2 tummanharmaana, koossa 2500 mm x 2300 mm. Eli 150 mm yleisintä vakiokokoa korkeampana. Tuo asentuu juuri sopivasti n. 2550 mm korkeaan autotalliin ja korkeus mätsää myös valittuun ikkunoiden yläreunan korkeuteen.

Nosto-ovi toimitetaan lokakuun alkupuolella ja asennus pitäisi kuulemma tilailla pari viikkoa etukäteen. Nyt en vielä osaa sanoa, että koska meillä on valu tehtynä ja levytykset ainakin tallin etuosan osalta valmiina nosto-oven asennusta varten, mutta pyrin siihen, että tuon aukon saisi lokakuun aikana umpeen, niin pääsee sitten umpinaiseen talliin jatkamaan sisätilojen levytyksiä yms...

Tulen muuttamaan tallin sisäseinien koolauksia vielä sen verran, että kiinnitän runkotolppiin höyrysulkumuovin alle vielä halkaistut 32x100 laudat tms. Tämä siksi, että tallinhan suunniteltiin alunperin jäävän kylmäksi, joten alakierron mitoituksessa ei huomioitu sokkelin eristämistä sisäpuolelta. Nyt sen alla onkin vain pari senttiä, johon ei saa mahtumaan mitään järkevää eristystä. Lisäämällä koolauksia tuon n. 30 mm, saan sokkelin viereen 50 mm paksun Finnfoam tms. eristeen ja samalla tietysti myös seinien sisään 150 mm sijaan vähintään 175 mm villaa. Ja huonetila ei kuitenkaan kapene kuin kuutisen senttiä.

Seuraavaksi pitäisi kysellä pari tarjousta lattiavalusta sopivalla pinnoitteella varustettuna, varmaankin mastertopilla. Ja pyytää sähkömies katselemaan tallin asennuksia alkuun, mm. vähintään testaamaan lattiavaluun tulevat lämmityskaapelit, jos ne saa hankittua halvemmalla itse netin kautta. Kaapeleiden asennuksen raudoitusverkkoon nyt ainakin hoitaa helposti itsekin. Samalla sähkömies saisi kytkeä mm. takapihalle pystytettävät kuusi pollarivalaisinta ja pari ulkovaloa lisää talon seinään sekä pari pistorasiaa lisää ulos..


Äitini tuli tänään käymään ja minun asennellessani pääasiassa noita autotallin lattiaeristeitä touhusivat äiti ja Merja istutusten kanssa. Jäteastioiden yhteyteen rakentamani istutusallas saikin vihdoin pihlajan lisäksi multaa ja muitakin kasveja sisäänsä. Tuli mielestäni aika kiva, kunhan havut vähän kasvavat ja keväällä tuosta korkeammastakin laatikosta puskee sipuleista kukkia ...






Lisäksi istutettiin sisäänajon toiselle puolen korkeammaksi kasvava kataja, takapihallekin hieman kukkia sekä viikko sitten alennusmyynnistä ostamani vadelma ja punaherukka... Kyllä tämä tästä vähitellen pihankin osalta, vaikka nurmikon tasaaminen ja kylväminen taitaakin jäädä kevääseen. Oma panokseni keskittyy nyt lähiviikot autotalliin...