Nuo puiset tolpat talon ympärillä ovat Jukkatalon elementtipystyttäjien kaipaamia maakiiloja, joita vasten suurelementtiseinät tuetaan alkuvaiheessa. Osa talotehtaista tukee elementit ilmeisesti sisäpuolelta, kun tällaisia ulkopuolisia tukia ei juurikaan ole tällä alueella näkynyt kuin toisessa jo pidemmällä olevassa Jukkatalossa ja yhdessä Vieskatalossa.
Tontin alkuperäinen maaperä on tuota hiekkaista silttiä, jossa ei kyllä nurmi suoraan kasvaisi, joten nurmikolle tulevien alueiden osalta täytöt on nyt tehty siihen tasoon, että niiden vähän painuttua päälle lisätään vielä rakentamisen jälkeen pihatöitä tehdessä parinkymmenen sentin kerros multaa. Murskealueet ovat jo lähempänä lopullista korkoa, mutta niistäkin puuttuu ihan päällimmäinen kerros, millä se sitten tuleekin...
Pari päivää sitten kommentoin, että nämä etuoikealla vastapäätä olevat tontit olivat vielä kaikki tyhjänä. No parin viime päivän aikana yhdelle ilmestyikin sitten Älvsbytalon porukan rakentamat perustukset.
Tällä viikolla pitäisi vielä hoitaa jotain kautta tontille jätelava, kun siellä on nyt jo turhan paljon roskaa perustusten rakentamisesta ja lisää tulee heti, kun talon pystytys alkaa ensi viikolla. Kun emme ole vielä saaneet raksapakuammekaan Tampereelle asti, että pystyisimme noita roskia mihinkään omin avuinkaan viemään. Onko jollain hyviä suosituksia paikallisesta pienyrittäjästä, jonka kautta saisi siirtolavan halvalla useammaksi kuukaudeksi ja tyhjennykset tarpeen mukaan?
Tänään saimme Jukkatalon sähkösuunnitteljalta vihdoin puhtaaksi piirretyn sähköpistekuvan, jossa oli huomioitu kohta pari viikkoa sitten hahmottelemiani muutoksia hänen tekemäänsä ensimmäiseen luonnosversioon. Ja keksimme sitten vielä tänään uusimpaan versioon ao. kuvaan merkityt kohdat A-Z, joihin tehdään isompia tai pienempiä viilauksia. :) Lähetin ne tässä aiemmin illalla eteenpäin ja saadaan uusittu versio toivottavasti jo huomenna. Siinä vaiheessa voisin sitten kirjoittaa sähkö- ja valaistussuunnitelmista kunnon päivityksen, alla nyt vain pikainen versio tämän hetken luonnoksesta ja muutoskohteista. Siitä vaan arvailemaan mitä olen mihinkin tarkoittanut. Tai ehkä kannattaa odottaa huomiseen. :)







A on tietenkin pistoke pergolan "jouluvaloja" varten!! ;);)
VastaaPoista