8. lokakuuta 2016

Takka valittu, maatöiden kustannukset ym. kuulumisia

Taloprojektissa odotellaan nyt jo malttamattomina ensi viikon tiistaista lähtien saapuvaa talotoimitusta ja keskiviikkona alkavaa pystytystä. Pienempiä juttuja on tullut kuitenkin hoidettua taustalla, joten laitetaan pieni viikonloppupäivitys kuulumisista ennenkuin ensi viikolla alkaa kunnolla tapahtua.

Otsikon mukaisesti vahvistimme Tampereen Takkapalvelulle tänään takkavalintamme. Tilasimme nyt aiemmin pyörittelemistä vaihtoehdoistamme Contura i51A:n, eli valkoisella betonikivellä pinnoitetun ja kolmisuuntaisella ylöspäin nousevalla luukulla olevan kiertoilmatakan. Lisävarusteina mukaan tulee lämpömakasiini, takasuojaseinäsarja, korvausilmasarja sekä yksi halkotila/puulaatikko.

Teemme takasta sellaisen sopimuksen, että meidän takka tilataan Takkapalvelun esittelytakaksi ensi helmikuun alun Asta Rakentaja -messuille, josta se jatkaa sitten matkaansa asennettavaksi meidän olohuoneeseen. Näin saatiin hinnasta puristettua hieman pois, kun tuo helmikuun alkupuolen ajankohta sopii meille aika mukavasti siihen, että saamme pinnat takan ympäristöstä tehtyä valmiiksi asennusta varten.

Kuva: Contura. Tällainen i51A takka meille nyt tulee.

Savupiipuksi tulee takan päältä suoraan ylöspäin jatkuva pyöreä 150mm JT-Teräshormi. Katolla piipun värinä tulee olemaan tietysti tummanharmaa RR23 kuten muillakin talon kattotuotteilla ja sisätiloihin hormin väriksi valitaan valkoinen tai myöhemmin määriteltävä vaaleanharmaan sävy.

Tällä hetkellä suunnitelmissa on maalata takan takapuolelle tulevasta talon päätyseinästä sisältä aika lailla tuon Conturan takkakuvan oloinen eläväinen harmaa pinta esim. jollain Tikkurilan Tunto-maalilla. Valkoinen takka erottuu silloin seinästä mukavasti omana elementtinään ja samalle seinälle tuleva iso TV näyttänee myös mukavammalta vähän valkoista tummemmalle seinälle ripustettuna. Muutenhan tuo seinä onkin sitten lähinnä ikkunaa, joten mahdollisesti tummaakaan harmaata sävyä ei voi tulla mitenkään liikaa, kun muut oleskelutilojen seinät pidetään vaaleina.

Muista asioista tilasin eilen tontille siirtolavan rakentamisessa kertyviä jätteitä varten Yhtymä Tahlolta. Jukkatalon työpäällikön kanssa pitämässämme aloituskokouksessa sovittiin, että rakennusporukka lajittelee puujätteen erikseen kasalle tontin takapuolelle ja muun jätteen, kuten pakkausmateriaalit, he laittavat jätelavalle, jota me sitten tyhjennytämme tarvittaessa. Yhtymä Tahlon hinta siirtolavalle on alkumaksun jälkeen 10 euroa / viikko plus tietysti maksut tyhjennyskäynneistä ja kaatopaikkakuluista. Pidin hintoja kohtuullisina pariin googlaamaani vaihtoehtoon verrattuna, joten en ajanpuutteen vuoksi lähtenyt kilpailuttamaan asiaa sen enempää. Lavan pitäisi saapua maanantaina tontille, niin saadaan vihdoin siellä lojuvat perustuksien teossa syntyneet muutamat jätesäkilliset roskaa edes jätelavalle asti. Ja keskiviikkonahan lava alkaa sitten täyttyä lisää Moision rakennuspalvelun pystytysporukan saapuessa hommiin.

Eilen ja tänään saimme taas kivat laskutkin, jotka olivat toki odotettavissa. Jukkatalo muisti perustusten valmistumisen jälkeen sopimuksemme mukaisesti n. 25 tuhannen euron maksuerällä ja maanrakentajamme äsken niin ikään noin 14 tonnin laskulla. Nyt on sitten koittanut aika alkaa nostaa taas lainaa, koska omista rahoista tähän projektiin varattu osuus alkaa olla käytetty. Menihän tässä sentään heinäkuun asuntokaupoista jo muutama kuukausi velattomana.

Maanrakennusurakkamme oli sovittu kiinteään hintaan sisältäen töiden lisäksi kaikki tarvittavat eristeet, sadevesijärjestelmät ja viemärit jne. Sen hinnassa ei siis tullut mitään yllätystä eikä meidän tarvinnut itse tehdä maatöiden osalta tontilla mitään.

Yhteensä tontille on saamiemme laskujen mukaan tuotu murskeita ensimmäisessä vaiheessa:
Kalliomurske 0-32: 413,5 tonnia
Kalliomurske 0-16: 20,5 tonnia
Kalliosepeli 8-16:   58,2 tonnia

Ja perustusten jälkeen täyttöjen tekoon vastaavasti:
Kalliomurske 0-32:  362,25 tonnia
Kalliomurske 0-16:  45,75 tonnia
Kalliosepeli 8-16:    58,2 tonnia

Eli yhteensä 775 tonnia 0-32mm täyttöjen perusmursketta, 66 tonnia hieman pienempirakeista 0-16mm mursketta ja 116 tonnia hinnaltaan jo selvästi arvokkaampaa 8-16mm kalliosepeliä mm. salaojien ympärille ja sokkelien sisäpuolisten täyttöjen kapillaarikerrokseksi. Yhteensä noihin 960 tonniin kiveä tontille kuljetettuna meni rahaa reilu 11500 euroa. Tuo tontille uponnut kalliomurskeen määrä ja vastaavasti siitä aiheutuneet 300 kuution ylijäämämaan poisvientikulut ja maksut pääsivät hieman yllättämään ja maanvaihtoihin meni joku kolmisen tuhatta budjettiimme arvioimaamme enemmän.

Lisäksi maatöistä aiheutui sovitun urakan päälle pienempiä kuluja patolevyistä sekä urakkaan kuulumattomista autotallille valmiiksi vedetystä sähkö- ja vesijohdosta sekä tallin viemäreistä, joista lattiassa oleva on varustettu öljyn- ja hiekanerotuskaivolla.

Mutta eihän tuo kaikkineen noin 30000 euroa ole maa- ja pohjarakenteista mikään erikoinen summa. Jossain savimaastossa kun joudutaan paaluttamaan, tai vaihtoehtoisesti räjäyttelemään kalliota hirveitä määriä, karkaa maatöiden hinta ihan eri lukemiin.

Tilaamani Boschin jiirisahakin saapui sahapöytineen ja kävin sen eilen hakemassa Matkahuollosta. Paketit mahtuivat juuri ja juuri Mazdan takapenkille. Onneksi raksapakumme saadaan meille varmaankin ensi viikonloppuna ja aiomme muuttaa vuokra-asuntoon sitten pääasiassa sitä seuraavana viikonloppuna. Toki osin tehdään varmaan arki-iltaisinkin pakkailua ja viedään samantien pieniä kuormia joko varastokopille tai vuokrakämpälle.

Tällaisia täällä. Nyt joku elokuva tähän lauantai-iltaan saunan päälle ja ensi viikolla alkaa sitten tulla päivityksiä todella näkyvistä tapahtumista tontilla, joka ehkä alkaa sitten jo muuttua puheessakin tontista raksaksi, vaikka emme itse vielä joudukaan juurikaan tositoimiin. Tosin alkupystytyksen jälkeen se näkyvä eteneminen onkin sitten taas väkisin hitaampaa etenkin talon ulkopuolella. Mutta eiköhän paikalla tule käytyä useimpina iltoina katselemassa edistymistä ja raportoitua siitä säännöllisesti tännekin. Elämme jännittäviä aikoja.

1 kommentti:

  1. Nyt on niin paljon kiveä alla, ettei talo kyllä pääse hyllyvään lilluvaan hiesuun uppoamaan. Tulossa jännittämään pystytystä! ;)

    VastaaPoista