21. lokakuuta 2016

Rakennekatselmus

Tänään pidettiin iltapäivällä talon rakennekatselmus. Pystytysporukan lisäksi paikalla enemmän tai vähemmän pikaisesti poikkesivat allekirjottanut, vastaava mestarimme Joni Hakala sekä Ylöjärven rakennusvalvonnan tarkastusinsinööri Pekka Pohjanen. Joitain pieniä huomioita Joni ja Pekka tekivät mm. tuentojen suhteen, mitä pitäisi piirustusten mukaan vielä pidemmälle rakentaessa kattotuoleihin lisätä, mutta tarvittavat laput täytettiin hyväksynnät merkiten.

Talo oli saanut nyt parin viime päivän aikana päälleen peltikaton. Näyttää heti paljon valmiimmalta, ja hyvä näin, koska ensi viikolle näyttää ennusteet jo vähän räntääkin lupailevan. Ettei vaan syksy muuttuisi jo samantien talveksi. Itse toivoisin, ettei lunta tule vielä isommin ennen joulua, ettei kovin monena aamuna herää siihen, että pitäisi lähteä tontille kolailemaan lumia.


Tänään rakenneltiin etupuolen sisäänkäyntikuistia. Tuohon täytyy nyt ensi viikolla hommata jostain tilapäinen ovi. Samoin takaterassin liukuoven aukkoa tullaan vielä hieman säätämään. Siitä korvataan alareunasta 48mm alaohjauspuu pari senttiä ohuemmalla, jotta saadaan lopputuloksena liukuoven alakarmista suunnilleen kynnyksetön sisälattiaan verrattuna. Ja sen jälkeen takapuolen aukko täytyy eristää jollain tilapäisesti umpeen, eli pitänee hankkia vähän villaa, koska Domuksen tekemä liukuoven asennus on sitten vasta marras-joulukuun vaihteessa lattiavalujen jälkeen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti