Sovimme heinäkuussa tämän rivariasuntomme myynnin yhteydessä, että se vapautuu uudelle omistajalleen viimeistään 31.10. Etsiskelimme tontin läheltä lokakuussa vapautuvia vuokrakämppiä, mutta sopivaa ei löytynyt. Seuraavaksi paras vaihtoehto on mielestämme päästä lähelle edes jomman kumman työpaikkaa, mielellään tietysti molempien. Töissä kuitenkin käydään joka päivä, joten lyhyissä työmatkoissa säästetyn ajan voi käyttää muuhun paremmin kuin silloin, jos asuisimme jossain raksan ja työpaikkojen puolivälissä, mutta ei lähellä mitään.
Merja sai kuulla, että Tays:n kautta löytyy ensisijaisesti heidän työntekijöilleen tarkoitettuja vuokra-asuntoja mm. Kissanmaalta. Joten Merjalla olisi Tays:lle kävelymatka, ja minullakin Tampereen keskustaan lyhyempi työmatka kuin täältä Lielahdesta on ollut. Metsäkylään raksalle on sitten toki vastaavasti pidempi matka, mutta siellä nyt ei ihan joka ilta varmaan käydä muutenkaan, ja pääseepä silloinkin ainakin ajelemaan uudessa rantatunnelissa. :)
Kävimme tänään katsomassa meille varattuna olevaa kerrostalokaksiota lähellä Hakametsän jäähallia. Astianpesukoneen puuttuminen on minulle kyllä harmillinen paikka. :( Mutta muuten tuo kaksio on jopa muutaman neliön isompi kuin tämä meidän rivarikaksio on ollut ja asunnon vuokra on yleiseen tasoon nähden mukavan edullinen. Joten eiköhän tuossa muutama kuukausi pärjätä.
Päätimme siis vuokrata tuon asunnon lokakuun puolivälistä alkaen, jolloin saamme vielä kolme viikonloppua aikaa saada nykyinen asunto tyhjäksi. Muuttoapu on tervetullutta 2-3 viikon päästä, kaverit! :)
Maanrakentajamme soitteli äsken, että he saivat maatyöt täyttöjenkin osalta valmiiksi. Ehti vaan tulla jo pimeää, joten kunnon kuvapäivitystä tontilta luvassa vasta huomenna. Päivällä pikaisesti paikalla poiketessamme työt olivat vielä talousrakennuksen kohdalta kesken..


Samoja työsuhdeasuntoja olimme mekin hakemassa, kun saatiin yllättäen toista kautta järkevä väliaikaisasunto :) Tiskikonetta ei meilläkään ole, ja sauna on myös toinen jota kaipaan suunnattomasti vanhasta asunnosta. Jos se kuitenkin vaikka motivoisi rakentamaan nopeammin :)
VastaaPoista