Domukselta asennettuna tilaamamme ruokatilasta lasitettavalle terassille aukeava liukulasiseinä asennettiin vihdoin tänään paikalleen. Katso
aiempi kirjoitus kyseisen liukuoven valintaprosessista.
Toimituksen piti olla alunperin joulukuun alussa, josta se siirtyi ensin joulun alusviikolle. Silloin saimme tiedon, että valmistuksessa oli tapahtunut virhe ja ovemme pitäisi tehdä uudelleen. Ja toimitus siirtyi edelleen tammikuulle. Nyt alkuviikosta meidän ovi oli sitten saatu tehtaalta ulos, se saapui eilisiltana tontillemme ja tänään kello 9 Domukselta tuli kaksi asentajaa laittamaan liukuoven paikalleen.
Oli hienoa nähdä pitkästä aikaa talon tuosta nurkasta ulos, kun seinään jätetty aukko on viimeiset kuukaudet ollut eristettynä villalla umpeen. Mukavasti sieltä näkyi takapihan puiston luontoa, kuten suunniteltu. Ja toki olemme myös vähän näyteikkunassa sen puolen naapurin suuntaan, jonka pihalta on onneksi meillepäin lähinnä autotallin sivuseinä.
 |
| Merja uudessa isossa oviaukossamme torstai-iltana. |
 |
| Keskiviikkoiltana saapunut liukuovitoimitus torstaiaamuna kuvattuna. |
 |
| Aamun kauniit värit. |
 |
| Asentajat saapuivat aamuyhdeksän jälkeen ja aloittivat purkamalla tilapäiset eristyksemme. |
 |
| Sieltä se takapihan puisto näkyy. |
 |
| Oven korkeus viilattiin kohdalleen. Sisäpuolelle jäi nyt vajaan sentin kynnys lattiavaluun nähden, joka täyttyy suurelta osin mikrosementtikerroksen tai vinyylilankun myötä, kumpi meille nyt sitten lopulta tuleekaan. |
 |
| Ulkopuolelta värinä on tummanharmaa kuten ikkunoissammekin, tässä vielä suojateipit paikoillaan. |
 |
| Ovessa on mukana myös hyönteispuite. |
 |
| Lasien asennusta paikalleen. Tässä vaiheessa lähdin itse töihin ja jätin asentajat hommiinsa. |
 |
| Ja tältä se nyt näyttää sisältä pimeällä. Sisäpuolella liukuoven täysalumiinikarmit ovat valkoiset sävyä RAL 9016. Oikeanpuoleinen osa aukeaa siis vasemmalle ja avaa n. 152 cm leveän aukon ulos. |
 |
| Näkymä takapihalle päivänvalolla valmiista liukuovesta. |
 |
| Naapurin autotallin suuntaan... Terassin lattiarakenteet ja lasitus puuttuvat vielä, ne tehdään sitten joskus kesällä. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti