9. tammikuuta 2017

Tekniikan asennuksia, päivä 4

Tänään oli tekniikan asennuksia tehty taas hieman eteenpäin. Mutta ei tuo kyllä vielä huomenna ole millään valmis, kun puolet ilmanvaihtokanavistoista puuttui edelleen, lämpöjä ei ole päällä, sähköjä on osin vielä vetämättä... WC:n viemäri oli kuitenkin nyt korjattu oikeammalle kohdalle.

Teknisen tilan johtoviidakko vielä vähän vaiheessa. Vesijohtoon oli lisätty hana, josta saadaan nyt laskettua raksalla tarvitttaessa vettä.


Seinän valut olivat siistiytyneet ja WC-istuimen viemäri oli lattiassa siirretty parin sentin tarkkuudella suunnitellulle kohdalleen.

Saunan katossa jo hieman alaslaskua.



Olohuoneen levytykset oli saatu loppuun. 


4 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista seurata tätä teidän projektia..meillä Kanssa jukkatalo rakenteilla, pystytys oli n. 3 vko myöhemmin kuin teillä, ja meillä ollut valmista jukkatalon osalta jo pariviikkoa ainakin.Meillä myös sisusta itse versio. Sekä tullut huomattua että asioita tehdään aika erilailla/erijärjestyksessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!

      Kiva, että meidän projektin seuraamisesta on iloa tuttujemme lisäksi muillekin.. Tuntunut tosiaan, että aika löysällä aikataululla Jukkatalo on meillä saanut pystytystä tehdä, kun mm. lattiavalun jälkeen oli pari viikkoa jolloin ei tapahtunut mitään, ja silti myöhästyivät tämän pari viikkoa.. Tosin viime päivinä eteneminen on ollut niin jo hidasta, ettei tuolla ole tainnut olla kuin yhtä kaveria hommissa pystytysporukastakaan.

      Onko teillä omasta projektistanne tarinaa/kuvia jossain nähtävissä? Kiinnostaisi itsekin vertailla. Mitä isoimmat rakenteelliset tai työjärjestykselliset erot sitten ovat olleet teidän projektiin verrattuna? Oliko teidän talo lähellä jotain Jukkatalon valmista talomallia, jos se vaikuttaisi?

      Poista
  2. Ei ole tarina netissä, jos teillä on täälä s-posti osoite nähtävillä voin laittaa muutamia kuvia..meillä 136m2 , murretulla harjakatolla, täysin oma malli.
    Meillä timpurit pystytyksen jälkeen oli n. 3vko putkeen ja teki talon täysin ulkoa valmiiksi sekä höyrysulut kattoon ja 100mm villat..sitten tuli putkarit ja teki lattia eristykset ja kaikki putkityöt ja iv työt.sähkäri kävi tässä välissä laittaan ulkoseinien ja ulkopuolen pistorasiat yms..lattia valun jälkeen noin viikko tuli timpurit tekemään väliseinä rungot,muuraukset ja ulkoseinien levytyksetkesti noin 2 vko, tässä samasssa sähkäri oli myös kolme päivää tekemässä kaikki sähkö työt mitä tähän kuuluu , ennen pintakalusutusta, olikohan vähän ennen joulua LVI miehet kävi asentaa maalämmpö pumpun ja lämmöt päälle.Asenti samalla viilennys konvektorille putkitukset, tämä kaikki tapahtui päivässä. Itse levytettiin väliseinät ja ensi maanantaina tulee jo seinien tasoittajat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika samalta tuo töiden järjestys kuitenkin kuulostaa kuin meilläkin. Alkupuoli mennyt ihan vastaavasti, lattiavalu tehtiin meillä 4,5 viikkoa pystytyksen aloittamisesta ja talo oli siinä vaiheessa käytännössä ulkoa valmis. Valua edeltävällä viikolla oli tekniikan 1. vaiheen asennuksissa tehty niin ikään lattiaan eristystykset ja putket, ja sähkärin toimesta ulkoseinille tulevat vedot. Meillä vaan väliseinien runkojen ja ulkoseinien sisäpuolisia levytyksiä aloitettiin vasta pari viikkoa valun tekemisestä ja niiden rakentelu kesti vähän pidempään kuin teillä, kun meillä levytettiinkin seinät jo siinä vaiheessa toiselta puolelta. Ja sitten kun sähkömiehen ja lvi-kaverin olisi pitänyt joulun tienoilla tehdä nuo väliseinien sisäiset sähköt ja tekniseen tilaan, ilmanvaihtoon ja hanoihin ja viemäreihin liittyvät seuraavat hommat, ei tekijöitä ollutkaan vapaana, joten asennukset myöhästyivät sovitusta luovutuksesta. Ja nyt tässä on sitten tammikuun puolella noiden edistyminen tekniikan aikataulujen ehdoilla ollut vaan kovasti hidasta. Ensi viikolla pitäisi tulla valmista. Silloin on kulunut 3kk pystytyksen aloituksesta. Tasoittajamme saamme toivottavasti hommiin tammikuun lopulla. Ja lattiavalullahan menee varmaan vielä ainakin kuukausi tai pari ennenkuin se on riittävän kuiva pintamateriaaleille.

      Poista