27. tammikuuta 2017

Sisäkattomateriaaleja ja kuraeteisen liukuovi

Tänään vietimme kumpikin lomapäivää töistä ja käytimme sen raksalla kuraeteisen liukuoven runkoa asentaen. Seuraavatkin vapaat perjantait ovat jo kahden ja kolmen viikon päästä.

Poikettiin aamupäivällä ensin hoitamassa Osuuspankissa yksi asia, kun tontin vuokrasopimuksemme kanssa tuli vielä pientä säätöä, mutta homma on nyt kunnossa. Kävimme myös Ylöjärven Puutoimessa pyytämässä tarjousta sisäkattomateriaaleista. Vinokattoiseen osuuteenhan tulee rimaa. Puutoimen myyjä oli kuulemma joskus vuosi sitten myynyt vastaavaan tarpeeseen 15x45 mm sormijatkettua oksatonta mäntyrimaa, joka vaikutti aika sopivalta. Sormijatkosten myötä vähän vaihtelevat puun sävyt sopivat meidän talon ilmeeseen oikeastaan paremminkin kuin ihan tasaväriset rimat. Tuollaista rimaa saisi ilmeisesti valmiiksi kolmelta sivulta sävytetysti lakattuna n. 2-3 viikon toimitusajalla. Tarvitsemme rimaa niiden väliin jätettävän raon leveydestä riippuen noin tuhat metriä, plus vielä hukkavarat. Metrihinnan pitäisi kuulemma jäädä vähän alle 2 eur /m, mutta odottelemme tarkemman tarjouksen.
Kuva: Maler

Muihin kuiviin tiloihin katseltiin vaihtoehdoksi Malerin edullista kapealla 0-saumalla olevaa 10x195mm MDF-paneelia puhtaan valkoisena. Bauhausista tuota paneelia löytyisi 11,90 eur / m2.

Pesuhuoneeseen ja saunaan tulee joku peittomaalattu valkoinen puupaneeli, esim. 15x120mm kokoisena.

Täytyy käydä lähipäivinä vielä hakemassa pari kilpailevaa tarjousta...

Raksalle vihdoin yhden maissa päästyämme alettiin sitten kasata ja asentaa kuraeteisen eteisestä erottavan Liunen liukuoven runkoa. Tuo seinä piti saada valmiiksi maanantaina aloittavaa tasoittajaa varten. Liukuovi oli erikseen hankittu, eikä tullut Jukkatalolta, joten sen rungon kiinnitys kipsilevyihin ja sen jälkeen toiselta puolelta levytys jäi meidän itse tehtäväksemme.

Runko tuli kahdessa osassa, joten asennus alkoi liukuoven kiskon asentamisella elementtien yläreunan sisään, joka liitti samalla puoliskot toisiinsa. Pureutuvien ruuvien kanssa oli hieman haastetta metallia metalliin hankalassa asennossa ruuvatessa..


Tältä tilanne näytti kello 15:40. Runko on saatu paikalleen ja ruuvattua kauttaaltaan toiselta puolen kipsilevyn läpi metallirunkoon kiinni. 



16:00, aukot villoitettuna.

16:45 on saatu ensimmäinen kokonainen kipsilevy kauttaaltaan kiinni.
Ja tässä kohtaa olinkin sitten käyttänyt jo liukuoven toimituksessa mukana tulleen pussillisen ruuveja loppuun.
Ruuveja tuli siis ehkä laitettua turhankin tiheästi, mutta pysyypä ainakin paikallaan.
Täytyy hakea huomenna rautakaupasta vähän lisää...


17:50, melkein valmista jo. Vasemmassa reunassa on 15 sentin kaistale ja aukon yläpuolella yksi 120 cm leveä...

Ja viimeinenkin pala oli paikallaan 18:10.
Parista kohtaa vielä irvistelee hieman, kun metalliin pureutuvat ruuvit loppuivat tosiaan kesken.


Muuten saatiin aukon reunat leikeltyä mukavan siisteiksi, mutta kurateisen puolelta käyntiaukko oli leikattu Jukkatalon porukan toimesta alustavasti jo liian ylös. Eihän tuolle enää mitään voinut. Täytyy laittaa tuohon aikanaan leveä lista...

Itse valkoinen liukuovi odottelee vielä paketissa. Asennamme sen paikalleen kiskoonsa vasta myöhemmin ainakin tasoitusten ja pohjamaalausten jälkeen.

Tässä näitä viime kirjoituksessa mainittuja ymmärtääkseni suurelta osin ylimääräisiä LVI-osia.. Lisäksi toisessa laatikossa on vielä isompia ilmanvaihtoputkien mutkia. Tarvitsisiko joku?



Merjakin osti tällä viikolla turvakengät, kun nyt aletaan itse enemmän rakentaa. Varsin rennon näköiset ovat nuokin, siinä kuin syksyllä tilaamani omanikin.


Huomenna pitäisi sitten taas siivoilla lisää, kun pölyisyyttä pitäisi saada vielä vähennettyä reippaasti ennen paineilmalla tehtäviä tasoituksia. Muuten kaikki pöly päätyy ilmaan ja seinille...

Äitini on myös tulossa huomenna käymään. Viimeksi katselimme yhdessä elementtien pystytystä lokakuun puolivälissä. Siitä on vähän edistytty...

2 kommenttia:

  1. Sain blogin luettua alusta lähtien tähän päivään, erittäin mielenkiintoinen lukuisine kuvineen ja detaljeineen, tällaiset ovat minun makuuni ja taisi sieltä muutama idea tarttua omaankin tulevaan rakennusprojektiini :)

    Näistä liukuovista tuli mieleeni, että eivät taida olla sopivia sellaisiin huoneisiin jonne kaivataan äänieristystä, koska tuo osa seinästä jonne ovi liukuu auki ollessaan jää ilman villaa?

    VastaaPoista
  2. Hei! Mukava jos blogista oli hyötyä ja saitte ideoita omaan projektiinne. Itsellemme rakentamisen dokumentoinnin ja tutuille edistymisestä kertomisen lisäksi siihen pyrinkin. Olisin ainakin itse tämän blogini 1,5 vuotta sitten lukemalla oppinut luultavasti aika paljon sellaista mitä en vielä silloin tiennyt eri rakentamisen vaiheista... :) Toki vielä tarkempiakin rakennusblogeja löytyy muutamilta omin käsin meitä enemmän rakentaneilta, mutta monilla bloggaajilla on toisaalta myös tuntunut olevan vaikeuksia näyttää keskeneräisiä tiloja... Itse olen pyrkinyt ottamaan ja myös julkaisemaan kuvia kaikista vaiheista mitä vaan on itse nähty tai tehty..

    Seinän sisään menevän liukuoven koloon ei tosiaan sovi villoja. Eikä ovi ole suljettunakaan yhtä tiivis ole kuin etenkin meidän tiivistetyt tai jopa äänieristetyt perinteiset ovet. Kuraeteisessä asia ei onneksi meillä haittaa.

    VastaaPoista