Makuuhuoneeseen suunnittelimme tekevämme omatekoisen sängynpäädyn. Siihen ostettiin tarveaineita joulukuussa ja vuodenvaihteessa rakentelimme päädyn paikalleen. Kun eilen hankimme vielä uudet untuvapeitot ja Casa Stockmannin perkaalipuuvillaiset valkoiset lakanat, niin nyt kehtasi jo ottaa pari kuvaakin omasta "hotellihuoneestamme".
Sängynpääty rakentui 164 x 122 kokoisesta 15 mm vanerilevystä, johon leikkasimme hieman levyä isomman pehmusteen Jyskin halvimmasta 7 cm paksusta 80 cm leveästä vaahtomuovipatjasta. Alaosaan lisättiin kakkoskakkosesta jalat halutun kokonaiskorkeuden aikaansaamiseksi ja pintakerrokseksi pingotettiin valkoista vähän hopeahohtoista keinonahkaa Eurokankaalta. Lisäksi päätyyn lisätään vielä ehtiessämme n. 20 Ebaystä muutamalla eurolla tilattua nappia, jotka jo saapuivatkin tässä tällä viikolla.
![]() |
| Raaka-aineet |
![]() |
| Aloitettiin nitomalla nahka alaosaan levyn takapuolelle. |
![]() |
| Lisättiin vaahtomuovi väliin ja kiristettiin yläreuna ja sivut. |
![]() |
| Pehmuste valmiina kulmien viimeistelyä (ja nappeja) lukuunottamatta |
![]() |
| Lopuksi päällystin reunimmaiset puupalikat nahkakaistaleilla, koska jalat näkyvät hieman sängyn sivusta. |
Tässä vielä kuva noista Ebayn 30 mm napeista, joilla pääty tullaan viimeistelemään. Bling! Tuo pieni reiällinen kiinnikeosa ruuvataan tai kiinnitetään esim. ohuella kierretangolla ensin patjan ja vanerin läpi, kiristetään sopivasti ja painetaan nappi siihen päälle.
Tämän viikonlopun aikana aloitin rakentamaan kodinhoitohuoneen pukuhuonenurkkausta.
Nurkka maalattiin Tikkurilan Black-maalilla mustaksi ovien yläreunaan asti. Irrotin ja spreijasin myös tuolla seinällä olevat valkoiset pistorasian ja valokatkaisijan sekä kiukaan säätöpaneelin harmaan kehyksen mustiksi, jotteivat ne loista silmään mustasta seinästä.
Tuohon mustan pohjan päälle kiinnitetään seuraavaksi mustaksi maalatut vaakapuut, joihin naulaillaan sitten ainakin alustavasti rimakaton rakentamisen jämäpaloista puunvärinen rimoitus. Tai ellei niistä tule asiallista lopputulosta, niin sitten haetaan uutta rimaa ja käsitellään ne talon muihin puun sävyihin sopiviksi. Tuosta ja valmiista lopputuloksesta kuvia joskus lähipäivinä, kunhan saadaan ensin toteutettua.
Alaosaan rakennettiin penkki kahdesta Ikean 40 cm korkeasta yläkaapista, joiden alle laitoin tueksi mustaksi maalatut laudat ja niihin kiinni säätöjalat, ja päälle pehmusteeksi lähinnä sängynpäädyn rakentamisesta yli jääneen vanerin, vaahtomuovia ja samaista keinonahkaa.
Keittiön seinälle saatiin vihdoin kellokin, kun liimailtiin joskus varmaan jo puoli vuotta sitten Biltemasta ostettu kello ja numerot paikalleen saarekkeen yläpuolelle. Kellotaulun halkaisijaksi tuli noin 70 senttiä, mikä sopii tuohon paikkaan hyvin... Ihan fiksun näköinen 13 euron kelloksi.
Ja loppuun vielä yksi ulkokuvakin tältä päivältä. Nuo takapihamme takana olevat korkeat männyt ovat kauniita valkoisessa lumikuorrutteessaan... Vielä käsittelemättömät liimapuutolppien pinnat alkavat vastaavasti näyttää jo aika ikäviltä, joten vaatinee vähän homeenpoistoa keväällä ennenkuin pääsemme ne vihdoin maalaamaan tummanharmaiksi.























Ei kommentteja:
Lähetä kommentti