17. tammikuuta 2018

50-vuotias nojatuoli

Keskelle olohuonetta takan edustalle on etsiskelty sopivaa nojatuolia viimeistään muutostamme lähtien. Tuhansien eurojen design-tuolit ovat uutena valitettavasti ihan liian kalliita tässä kohtaa rakennusprojektia, ja käytettyjäkään vaihtoehtoja ei ole löytynyt kohtuuhintaan. Uusissa muutaman satasen lepotuoleissa taas ei ole mitään sykähdyttävää, vaikka ne mukavia istua ovatkin. Useimmat ovat turhan massiivisiakin tuohon takan eteen...

Muutama päivä sitten bongasin Torista mielenkiintoisen näköisen ja budjettiin mahtuvan 60-luvun vaihtoehdon, jonka ostimme tänään, kun myyjä tuli mukavasti näyttämään tuolia meille kotiin asti.

Sisustusarkkitehti Olli Borg suunnitteli Rondo-nojatuolin vuonna 1964 silloiselle työnantajalleen Askon huonekalutehtaille. Rondo-tuolia valmistettiin ja myytiin Askon toimesta ainakin muutaman vuoden ajan 60-luvun lopulla, eli saman aikaan kuin heiltä tuli myyntiin myös mm. Aarnion Pallotuoli, joka toki on selvästi suurempi klassikko. Googlailun perusteella Rondoa myytiin 60-70-luvun vaihteessa omalla mallinimellään myös Ikeassa, jonka valikoima oli ilmeisesti 50 vuotta sitten vielä aika erilainen.

Meidän yksilö oli kuulemma hankittu uutena silloin 60-luvun loppupuolella ja perheen silloin n. 10-vuotias poika myi tuolin nyt noin 50 vuotta myöhemmin vanhempiensa jäämistöstä omaan nykyiseen sisustukseensa sopimattomana. Meille tuo mustavalkoinen tuoli istuu mielestämme mainiosti. Tuolin kunto ei ole tietenkään enää priima, kun se ollut ihan normaalissa käytössä jo puoli vuosisataa, mutta eiköhän tuota saa vähän puhdistettua ja hieman pintaruosteisen jalan voisi maalata mustaksikin.. Ja pieni kuluneisuus tuo vaan mukavaa kerroksellisuutta sisustukseemme, joka on kuitenkin muuten pääasiassa 2000-luvulta.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti