20. toukokuuta 2017

Viimeisiä laatoituksia ja vessaan kattoa

Tänään laatoitukset saatiin valmiiksi myös kuraeteisessä. Saumalaastit oli parin viime päivän aikana käyty myös laittamassa kaikkiin jo silloin valmiisiin tiloihin. Maanantaina saumataan sitten vielä tuo arkieteisen tänään tehty lattia ja kurasyöppökin. Ja laattasaumoihin laittavat vielä myös silikonit alkuviikosta.

Kuva: Sarokas
Itse kävimme tänään mm. tilaamassa K-Raudasta saunan seinäpaneelit, joilla on muutaman päivän toimitusaika. Valittiin saunan seiniin siis jo aiemmin mainittu musta sormipaneeli, joka tullaan asentamaan pystyyn, joten otettiin pääasiassa 2400mm pitkiä paketteja ja lisäksi yksi paketti 3600mm paneelia, jolla saadaan tehtyä saunan ikkunan alle kaksi pituutta per paneeli.

Puutoimesta kävimme valikoimassa pesuhuoneeseen ja saunaan kattopaneelia ja päädyimme siinäkin jo aiemmin mietittyyn 15x120 mm STS-profiilin lämpöhaapaan. AB-laatuisesta olisi löytynyt tarjouserä, mutta sen värivaihtelu oli hieman liian suurta, joten valitaan A-laatuista, jonka metrihinnaksi ei jäänyt montaa kymmentä senttiä enempää. Paneelit ovat Puutoimella lämpimässä hallissa, joten käydään noutamassa ne vasta asennusta aloitellessa, eli ensi torstaina tai perjantaina.

Alla kuvia viime päivien laatoituksista ja omasta vessan katon aloituksestani. Viimeistelynaulat loppuivat yllättäen asentaessa ihan kesken, ja kaikki kaupat olivat siinä kohtaa tietysti jo kiinni, joten täytyy jatkaa kattoa huomenna tai alkuviikosta loppuun. Tuskinpa nuo 132 cm pitkät rimanpätkät montaa milliä elävät, joten päädyimme tekemään asennuksen vain parin millin raoilla päissä. Rimat myös asennetaan vessaan puolet isoa vinoa kattoa pienemmällä raolla, eli 10 mm välein.

Huomenna olisi tarkoitus rakennella ainakin eteisen lattia, kun laatoittaja sai tämän päivän lopuksi vietyä tavaransa pois, ja asentaa myös vähintään työhuoneen pariovien karmit paikoilleen.





Saumalaasteja paikoillaan. Vessan mustat kuvat ovat eiliseltä. Tänään olivat jo pesseet sotkuja paremmin pois...











Ja tänään valmistuivat siis kuraeteisenkin laatoitukset:






2 kommenttia:

  1. No nyt on edetty pitkä loikka lähemmäs muuttoa, juhannuksesta päässee nauttimaan omalla takapihalla!
    Hyvältä näyttää :)

    VastaaPoista
  2. No niin, jäädään taas jännityksellä odottelemaan saunakuvia kun tuo musta pystysormipaneeli on meilläkin siis yhtenä vahvana vaihtoehtona. Tuo musta vessa on kyllä upean näköinen myös.

    VastaaPoista