14. toukokuuta 2017

Äitienpäivän hankintoja

Tämä päivä meni taas aika pitkälti shoppailuun. Aamulla ajelimme ensin kymmeneltä auenneeseen Ikeaan ja kävimme keräilemässä eteisen ns. vierasvaatekaapin sekä päämakuuhuoneen sisäänkäynnin liukuovikaapin rungot, liukuovet ja osan hyllyistä ja laatikoista.


Molempien kaappien rungot ostettiin vaaleaksi petsatulla tammikuviolla, kun se on Ikealla ihan saman hintaista kuin perusvalkoinen tai mustanruskeakin, ja sopii meille mukavasti...


Kuva: Ikea
Eteisen kaappi on rungon mitoiltaan 150 cm leveä ja 58 cm syvä. Korkeutta 236 cm. Kaapille on varattu juuri 150 cm leveä kolo, johon kaappi toivottavasti vielä mahtuu pintojen tasoitusten ja maalausten jälkeenkin. :) Tähän kaappiin tullaan sijoittamaan tosiaan vieraiden ja oman väenkin paremmat takit, sekä varmaan kaikenlaista muutakin... Kaappiin valitaan täytteitä luultavasti suunnilleen oheisen kuvan mukaisesti. Tänään ostettiin runkojen ja ovien lisäksi vasta pari hyllyä ja vaatetangot.

Kaapiston liukuoviin valittiin täytteiksi Auli & Ilseng, eli puolet peiliä ja puolet vaaleaksi petsattua tammiviilua. Ajatuksena on laittaa ne oviin kuten oheisessa kuvassa, eikä vain toista toiseen ja toista toiseen oveen.


Päämakuuhuoneen sisäänkäynnissä on vähän hotellihuonemainen parimetrinen käytävä, johon tulee vasemmalle sivulle liukuovikaappi. Tähän kaappiin tultaneen säilömään puoliksi kodinhoitohuoneen jatkoksi liinavaatteita, pyyhkeitä yms, ja oikeaan reunaan on molemmille varattu 50 cm leveät omat kaistaleet, johon tulee muutama hylly ja laatikko kummankin asusteille ym. pientavaralle, vaikka vaatteet on tarkoitus säilyttää pääasiassa vaatehuoneessa. Eli täytteet tulevat jokseenkin kuten taas Ikean suunnitteluohjelmalla piirtämässäni oheisessa kuvassa. Näistäkin ostettiin tänään vasta osa.

Kuva: Ikea




Tähän 200 cm leveään kaapistoon valittiin liukuoviksi kaksi metrin levyistä valkoista Innfjorden lasiovea.








Kuva: Bauhaus

Lisäksi shoppailimme tänään Bauhausista mm. listoitushommia varten edullisen Hercules TKS2000 pöytäsahan. Tokihan tuollainen alle 200 euron pöytäsirkkeli on rakenteeltaan monilta osin muovia tai ohutta peltiä, mutta tuntui ihan riittävän tukevalta meidän pikkuhommiin. Bauhausilla on kuitenkin sähkötyökaluille viiden vuoden takuukin. Tuollaisella pöytäsahalla smyygilistojen kaventelu oikeisiin mittoihin yms. käy kuitenkin paljon kätevämmin kuin käsisirkkelillä.


Kävimme laatoittajamme kanssa kesken olevat paikat iltapäivällä läpi, suunniteltiin kuraeteisen lattian laatoitus ja laskeskeltiin laattajaoista, että useampaa laattaa pitää hankkia vielä 1-2 pakettia lisää. Täytyy huomenna poiketa RTV:llä tilaamassa kuraeteisen lattiaan isoja 60x60:iä hieman lisää, ja kurasyöpön edustalle mahdollisimman saman värisiä 10x10-laattoja, joilla saadaan kaadot hoidettua järkevästi. Bauhausista hankitut laatttapuutteet jo hoidettiinkin.


Huomenna pitäisi saapua Ovesta Oy:ltä muutama viikko sitten tilaamamme paperinvalkoiset sisäovet. Niitä varten ostimme tänään niin ikään Bauhausista painikkeet. Valitsimme kaikkiin sisäoviin Beslagsboden B920 painikkeen ja WC:n oveen yhteensopivan B906 vääntönupin.



Talopakettiin kuuluva Piklaksen tummanharmaa pääovemme odottelee vielä Jukkatalon varastossa meille toimitusta. Voisi senkin jo viikon tai parin päästä pyytää tuomaan ja asentaa paikalleen. Muihin talon jo paikallaan oleviin ulko-oviin (khh & tekninen tila) otettiin normaalit Abloy Sento -lukot, mutta pääovesta jätimme lukot ja painikkeet pois ja varustamme pääoven sen sijaan älylukolla.

Niistä vahvin ehdokas on koko ajan ollut n. 350 euron hintainen Yale Doorman, josta ei siis tule kustannusta kuin ehkä satanen enemmän kuin Sentosta ja sopivasta painikkeesta. Doorman toimii henkilökohtaisella numerokoodilla, tunnistelätkällä ja Verisuren Smartlock-lisämodulilla varustettuna myös kännykällä etänäkin ohjattuna. Tänään ostettiinkin Bauhausista tuo Yalen älylukkokin jo mukaan, niin saadaan pääovikin sitten heti asennuksen jälkeen myös lukkoon.




Kuva: Talotarvike
Talopakettiin kuuluva ovikellon painike tulisi olemaan se perinteinen Friedland. Eihän sellainen istu mitenkään tyylikkääseen taloomme, kun hienompiakin löytyy ja sisäänkäynti on kuitenkin kuin talon käyntikortti. Laitettiin äsken Spore True-painike tilaukseen. Tuon valkoinen valokehä sopii hienosti yhteen sisäänkäynnin yhteydessä olevan seinävalaisimenkin kanssa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti