12. toukokuuta 2017

Laatoituksia, osa 4. Tapetointia.

Viime päivinä laatoittajamme oli päässyt sairastelun jälkeen takaisin töihin. Pesuhuone onkin nyt laatoitusten osalta valmis saumalaasteja lukuunottamatta. Niiden värit pitäisi nyt päättää lopullisesti. Pesuhuoneen ikkunakin on nyt laatoitettuna tosi komea. Valkoisten laattojen vain tietyistä kulmista valon osuessa näkyvä metallinhohto näyttää myös hienolta.

WC:n graniittilaattoja ei oltu saatu vielä tänään asennettua, vaikka oli ollut tarkoitus. Kivi oli osoittautunut liian kovaksi ja joutuvat vuokraamaan maanantaina järeämpiä leikkaustyökaluja. Myös teknisen tilan lattian epoksipintaa oli aloiteltu. Ja viikonloppuna tullaan vielä tekemään kuraeteistäkin..











Rauno ajeli taas tänään viikonlopuksi avuksemme ja tapetoimme iltapäivän ja illan ratoksi molemmat talon tapetoitavat seinät. Olkkarin hento lähinnä vain vinosta kulmasta näkyvä puukuvio osoittautui tyylikkään hillityksi, kuten haluttiinkin. Makkarin kuvatapetti on vähän ristiriitaisempi tapaus. Kuvan värit heittävät mielestäni hieman lähettämästäni versiosta, mutta vika voi tietysti olla osin omassakin monitorissa. Väänsin värisaturaatiota siihen nähden ehkä hieman liikaa kaakkoon, joten mm. vedestä tuli turhan sinertävää. Kuvan tarkkuus ei läheltä katsoen myöskään oikein mairittele. Se taas johtunee osittain myös kuvaushetkellä käyttämäni säänkestävän zoom-linssin kuvanlaadusta etenkin kuvan kulmissa. Mutta parista metristä maisema näyttää kyllä ihan hyvältä. Ja saahan tuon kuvan sitten joskus vaihdettuakin, ei sitä tarvitse vuosikymmeniä tuossa katsella.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti