Eilen emme jaksaneet lähteä käymään Metsäkylässä, vaan vietettiin iltaa sohvalla rästissä olleiden tv-ohjelmien (Suomen kaunein koti yms) parissa, mutta tänään oltiin taas illalla liikkeellä.
Ensin ajelimme hakemassa Pirkkahallilta takkamme oheistarvikkeita. Meille tuleva Conturan i51A-kiertoilmatakkahan tilattiin JJJ Takkapalveluiden esittelytakaksi tulevan viikonlopun Asta Rakentaja -messuille. Takkapakettiin kuului itse kiertoilmatakan sydämen ja pinnan valkoisten betonikivisten laattojen lisäksi myös palosuojasarja takapuolelle, oliivikivinen lämpömakasiini takan yläosan sisään, korvausilmasarjan letkut ja yksi jykevä metallinen halkolaatikko, joita ei kuitenkaan messuilla esittelyyn tarvita, joten kävimme jo noutamassa ne pois. Itse takan noudamme sitten messujen jälkeen sunnuntai-iltana ja takka piippuineen tullaan asentamaan meille paikalleen tasan viikon päästä keskiviikkona. Pian sen jälkeen kotiutetaan puhallusvillat yläpohjaan, laitoin juuri Jukkatalolle aiheesta viestiä.
Raksalla odotti vaaleanharmaat ensimmäisen kerroksen verran tasoitetut seinät ja oli taas vähän kosteampaa. Pesuhuoneen harkkoseinät oli tänään päästy tasoittamaan jo toiseen kertaan ja huomenna pitäisi olla kauttaaltaan hienompirakeisen tasoitekerroksen vuoro. Ja perjantaina sitten pohjamaalaukset.
Tässäpä tämän illan kuvia. Onhan tuo vaaleampi ilme jo ihan eri näköinen kuin ruskeat kipsilevyt. Mutta jo tästä harmahtavasta tasoitekerroksesta on helppo sanoa, että ei kaikkien seinien kyllä valkoisiksikaan haluta jäävän.














Ihanan vaalea ja valoisaa! ;)
VastaaPoistaKyllä sydän sykähti kun näki teidän vaalentuneet seinät. Pilkahtaa itsellekin sellainen toivonkipinä ja samalla totaalinen pudotus kun on niin paljon vielä tuohon matkaa. Melkoista tunteiden vuoristorataa tämä rakentaminen.
VastaaPoistaTasoitustöiden valmistuttua kuulisin mielelläni kuinka tyytyväisiä olitte urakkaan, täytyy itsekin jossain vaiheessa kysellä tarjouksia tasoitushommiin :)
Onhan nuo valkoiset seinät jonkinlainen välipyykki taas tosiaan. Meillä hiipii vastaavasti välillä vähän sellainen fiilis, että kohtahan on valmista ja päästään muuttamaan, ja kuitenkin valintoja hankintoihin on vielä tekemättä paljon, kuin myös kaikki pinnat on vielä kauttaaltaan tekemättä omin voimin. Sinänsä yksittäiset kohdat ovat aika yksinkertaisia, mutta ei päivässä kuitenkaan kahdestaan ihmeitä ehdi. Ja töitä raksalla ei kuitenkaan voida tehdä kuin parina arki-iltana plus viikonloppuisin. Noh, sen näkee sitten miten nuo lähtee tästä etenemään. Tsemppiä teidän paljon isompaan jäljellä olevaan urakkaan!
PoistaKyllä tämän hetken fiilis tasoituksista on ainakin oikein tyytyväinen. Hyvää jälkeä, tapahtui nopeasti, ja ainakin meidän kysymien tekijöiden hintoihin verrattuna kilpailukykyisesti.