19. helmikuuta 2017

Sisäkattoja, osa 2

Lauantain ja sunnuntain aikana sain Merjan isän kanssa tehtyä hyvässä yhteistyössä sisäkattoja eteenpäin. Lauantaina haettiin ensin Ylöjärven Puulta 70 koolausrimaa lisää, joiden pitäisi nyt riittää koko taloon eli myös korkeaan osaan. Ja järeämpi hakasnaulainkin piti käydä jo perjantaina hankkimassa, kun viikko sitten ostamani halpisnaulain käyttikin paneelin asennusohjeiden suosituksiin nähden ihan liian kapeita ja ohuita hakasia. Toikkoselta tilalle ostettu vajaan satasen Mecfast osoittautui ihan toimivaksi, mitä nyt kärki oli mielestämme vähän paksu ja siksi hiukan hankala asettaa paneelin ponttiin. Mutta toki tuo hakasnaulain maksoikin jo kympin enemmän kuin paljon järeämmän kokoinen Timcon runkonaulaimemme, joka on sekin runkonaulaimeksi todella halvasta hinnastaan huolimatta ajanut ainakin vielä asiansa oikein hyvin. Samoin melkein kaikkia Ryobi akkukoneitanikin tarvittiin jo johonkin. Kaikki ovat toimineet mainiosti ja yhteiset akut ovat mainio ominaisuus, kun niitä on kuitenkin kolme, joten ihan koko ajan ei tarvitse vaihtaa akkua laitteesta toiseen.

Kakkosmakkari ja kodinhoitohuone ovat nyt viikonlopun jäljiltä valmiiksi paneloituina, eteiskäytävän hankalimmat osat saatiin hyvään alkuun ja pohjat on rimoitettu lähes kauttaaltaan 2,6 metriä korkeiden huonetilojen osalta. Joten meidän pitäisi nyt pystyä helposti jatkamaan tästä Merjan kanssa kahdestaan. Korkeaan osaan tulevaa rimakattoa rakennellaan sitten kahden viikon päästä viikonloppuna, kunhan saadaan sinne asennettavat valmiiksi käsitellyt 21x45 rimat toimitettuna meille asti, jostain hankittua telineet, sekä myös Rauno taas avuksi.

MH2 katto valmiina. 

Tyhjässä makkarissa kaikuu nyt varsin voimakkaasti, kun neliömäisessä huoneessa on pelkkiä kovia pintoja. Ero höyrysulkumuovilla peitettyihin villoihin katossa on todella iso. 

"Telineemme" leviteltynä MH1:seen rimoituksen asennusta varten.
Päämakkarin sängyn päälle on tarkoitus tehdä jonkinlainen alaslasku, johon tulee epäsuoraa valoa ledinauhoilla.
Suunniteltiin alaslaskulle rakenteita ja päädyimme lopulta siihen, että rakennelmasta tulee kipsilevyillä tehtynä kohtuuttoman raskas. Joten päätimmekin, että paneloidaan koko katto, ja ripustetaan kattoon vasta jälkikäteen joku kevytrakenteinen ehkä akustoivista elementeistä valmiiksi alhaalla tehty elementti esim. koukuilla. 

KHH kattoakin ehdittiin vähän aloitella lauantai-iltana ennenkuin lähdettiin katsomaan Putousta ja nukkumaan.

Sunnuntaina aloitimme aikaisin ja saimme aluksi kodinhoitohuoneen katon valmiiksi. Keskellä valmis paikka 60x60 ledipaneelille.


Eteiskäytävää rakentelimme sunnuntaina iltapäivällä niin pitkälle, että saimme kattorasioiden läpiviennit tehtyä, joten tuosta on nyt helpompi jatkaa. Ja Rauno pääsi lähtemään viiden tunnin kotimatkalleen.

Katon reunaan jätettiin 22 mm rako, johon asennan myöhemmin ledinauhan alumiiniprofiiliin valaisemaan pitkää seinää alaspäin. Ja tuleehan tuohonkin keskelle upotettava 60x60 ledipaneeli.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti