13. helmikuuta 2017

Takan piippukin on nyt asennettu, uusia keittiökuvia

Tänään oli viime viikon 15-20 asteen pakkasiin verrattuna paljon mukavampi operaatio asentaa takkaamme hormi muutaman asteen plussakelillä. Pääsin paikalle vasta illalla katsomaan lopputulosta, ja siinähän se nyt on, aika reippaan kokoinen JT-Teräshormi takan päällä. Hyvä tuota on vähän häivyttää harmaaseen seinään, josta takka nousee samalla paremmin esiin. Mahdollisesti maalaamme tuon harmaan seinän kuitenkin ihan vaan normaalisti yksivärisellä maalilla, jonka sävy pitäisi päättää. Ja teemmekin Tunto Hieno -maalilla vain eteiskäytävän seinän, joka myös valaistaan sähkösuunnitelman mukaan yläreunasta led-nauhalla, jolloin seinän pintarakenne tullee hienosti esiin.






Saimme tänään Esan Levykalusteelta sähköpostiimme perjantaina läpi käydyillä muutoksilla piirretyt tuoreet kuvatkin. Eihän tuossa kovin paljon ole muuttunut edellisiin versioihin, niemeke hieman lyheni ja laatikot sen mukaisesti. Ja aamiaiskaapin sisäpuoli vaihdettiin valkoisista rungoista tammen sävyisiin, vaikkei se näissä kuvissa näykään. Aamiaiskaapin työtaso tullaan varmaan myös laittamaan jotain kautta hankittuna ihan tammisena perus hyllylevyn sijaan. Esim. Bauhausista saa halpaa massiivipuista työtasoa...

Laatikkojako ruokatilan puolella on nyt 90cm - 80cm - 90cm, joista keskimmäisessä on ylhäällä matalampi ns. piilolaatikko.
Oikeanpuoleiset laatikot ovat liesituulettimen moottorista johtuen vähemmän syvät.
 Kuva: Esan Levykaluste

90cm laatikot, 40cm laatikot, 60cm integroitu APK ja 70cm allaslaatikosto/roskavaunu.
Kuva: Esan Levykaluste

Vasemmassa reunassa on 95cm leveä aamiaiskaappi, jonka taitto-ovet aukeavat vasemmalle. Uunien oikealla puolella 40cm leveä ulosvedettävien laatikoiden kaappi, ja oikeassa reunassa integroidut jääkaappipakastimet. Yläkaapeissa on reilusti tilaa harvemmin tarvittavalle tavaralle esim. joulukoristeista lähtien.
Kuva: Esan Levykaluste

Pyysimme Esan Levykalusteelta tarjouksen myös mm. pesuhuoneen allaskalusteesta, josta tässä ensimmäinen vedos. Luultavasti laatikoston korkeutta madalletaan ainakin vielä hieman ja väännetään kättä hinnasta. :) Tuohon päälle laitettaisiin keskelle joku reilun kokoinen valkoinen allas esim. netistä Saksasta tilattuna, jossa altaat ja hanat tuntuvat olevan selvästi Suomea edullisempia.

Kalusteen taustalla oleva pesuhuoneen seinähän tulee suunnilleen tuon kuvan lattian väriseksi isoilla n. 60x60 laatoilla, ja lattia vastaavasti ihan vaaleanharmaaksi.

Kuva: Esan Levykaluste

2 kommenttia:

  1. Löysimme eilen bloginne ja kiitos sen kirjoittamisesta. :) Meillä on suunnitteilla aloittaa rakennusprojekti kevään aikana juurikin jukkatalon sisusta itse -paketilla. Ihanaa jo tässä vaiheessa lukea eri työvaiheista, niin osaa itse olla valmiina niiden sattuessa kohdalle.

    Keittiönne näyttää kyllä todella hyvältä :) Olemme itsekin ajatelleet laittaa harmaan keittiön harmaiden seinien pariksi.

    -Heli

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Toivottavasti blogistamme on tosiaan apua teidänkin projektiinne. Onhan näitä rakentamisen vaiheita aika tiiviisti tullut päiväkirjamaisesti kirjoiteltua loppukesästä lähtien... Ja olemme kyllä olleet ainakin toistaiseksi Jukkataloon tyytyväisiä.

    VastaaPoista