14. elokuuta 2016

Rakennuslupaa, mittailuja tontilla ja maaurakoitsijoita

Tällä viikolla rakennuslupahakemuksemme oli tosiaan tiistaina ennakkokäsittelyssä. Soittelin torstaina rakennusvalvontaan lupa-arkkitehdille ja kyselin miten kävi. Sain siinä jo samalla pienen vikalistamme ja perjantaina sama lista tuli sitten sähköpostiinkin. Mitään isoja yllätyksiä ei tullut. Pari puutetta oli jo lupaa jättäessämme tiedossa, kun viimeisiä naapureiden allekirjoituksia ja energiatodistusta ei oltu ehditty vielä saada, ja myös 1:20 rakenneleikkaukset puuttuivat vielä. Sen lisäksi pääpiirroksista oli puuttunut muutama pikkujuttu. Mm. pyöräsuojan rimoituksen väri oli jäänyt merkitsemättä kuviin, samoin käyntiluukku autotallin vintille ja teknisen tilan palosuojaus. Mutta rakennusalueen pienet ylitykset menivät odotetusti läpi vähäisinä poikkeuksina ja muutenkaan missään isoissa linjoissa ei ollut huomauttamista.

Rakennusvalvonta ilmoittaa rakennusluvan mukaiset neliöt tonttiasiamiehelle, jonka kanssa päästään nyt vihdoin tekemään tontista sopimukset, kunhan ensin on maksettu vesi- ja viemäriliityntöjen maksut ja tontin lohkomisen yms. kulut, yhteensä vajaa kymppitonni. Ja sitten kun tontti on meidän ja olemme toimittaneet nuo pyydetyt rakennusluvan puutteet, voidaan rakennuslupa myöntää.

Kävimme perjantai-iltana taas katselemassa tontillakin. Pari Kastellin taloa oli noussut elementeistä pystyyn taas sitten viime näkemän, nyt eteläpuolelle. Mittailimme omankin talon ja autotallin nurkkia tontilla rullamitan kanssa. Myöhäistähän niitä on enää säätää, mutta merkkailtiin silti vähän kulmia maastoon, niin asemapiirroksen suunnitelmamme hahmotti vielä maastossakin. Talon eteläpäädylle jää ihan ok kokoinen nurmikaistale ja länsipuolella terassit ulottuvat kyllä aika pitkälle, mutta se puistokaistale tuo lisätilaa ennen naapurin tonttia...


Meillä on vielä valitsematta maaurakoitsijamme. Olen kysellyt vastaavan mestarimme suosittelemilta maanrakentajilta muutaman urakkatarjouksen, jotka olivat kaikki hinnaltaan todella lähellä toisiaan. Otin vielä perjantaina yhteyttä yhteen tuntihommia tekevään maaurakoitsijaankin, niin tarkistetaan sekin vaihtoehto ja sitten lyödään urakoitsija lähipäivinä lukkoon.

Maatyöt tullaan aloittamaan syyskuun 1. tai 2. viikolla ja ne pitäisi saada valmiiksi syyskuun loppuun mennessä, jotta Jukkatalon käyttämä Perustava Oy pääsee silloin valamaan talomme perustukset. Ja talopaketin elementtien pystytys on sen jälkeen ohjelmassa viikolla 41 eli lokakuun puolessa välissä. Nyt ensimmäiseksi tontin sopimusten teon jälkeen raivaamme kuitenkin joku viikonloppu tontilta siellä olevat muutamat puut ja pusikot, että maaurakoitsija pääsee töihin...




2 kommenttia:

  1. Hei! Kiva kun laitoit viestiä. On todella kiva päästä seuraamaan toisenkin Työlänojan rakentajan projektia :) Hauskasti ollaan oltu samassa tahdissa tällä alkutaipaleella. Talopaketti meille tulee viikolla 45, joten siinä kohdin jäädään teistä jo jälkeen.
    Odotan mielenkiinnolla tietoa, mihin maaurakoitsijaan päädytte ja kuinka kaivuutyöt lähtevät sitten käyntiin. Itse toivottavasti pääsemme kaivamaan 29.8.
    Lisäsin blogisi oman blogini sivupalkkiin, saan itsekin seurattua parhaiten blogiasi sillä tavoin. Toivottavasti et pane pahaksesi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi, kyllä vaan. Monista rakennusblogeista löytyy hyviä ideoita, mutta samaan aikaan samalle alueelle rakentavien kokemuksista on varmasti kaksin verroin hyötyä. Lisäsin vastaavasti meillekin sivupalkkiimme teidän blogin linkin.

      Poista