Keittiösuunnitelmistamme voisi kirjoitella muutaman rivin. Talon pohjahan on itse piirretty ja olemme toki siinä samalla jo miettineet sitäkin millainen keittiö sille varattuun tilaan olisi tulossa. Keittiö, ruokailutila ja olohuone tulevat muodostamaan avoimen oleskelukokonaisuuden, kuten nykyään on tapana. Lähes samaa vinokattoista tilaa on lisäksi pariovilla erotettava työ-/vieras-/kirjastohuone.Keittiöön on suunniteltu yksi seinällinen korkeita kaappeja, jonka lisäksi tulee pelkästään iso saareke tai oikeastaan niemeke. Korkeaan 320cm leveään "laitteistoseinään" integroidaan kodinkoneista jääkaappi, pakastin sekä uuni ja mikro. Niiden lisäksi kaapistoon tulee noin metrin levyinen aamiaiskaappi, johon saadaan katseilta piiloon kahvinkeitin, leivänpaahdin yms. laitteet ja kahvikuppeja ja muita arkiastioita yms. Näiden lisäksi kaapistoon mahtuu vielä alaosaan muutama laatikko ja kapea kuivatavarakaappi ulosvedettävillä laatikoilla. Ja koska huonekorkeutta on keittiön kohdalla reilusti, eli noin 3,2 - 4 metriä, lisätään kokonaisuuden yläpuolelle vielä koko leveydeltä lisäkaapit, joihin yltämiseen tarvitaan tietysti joku jakkara, mutta sinne voi sijoittaa kaikenlaista harvemmin tarvittavaa vaikkapa joulukoristeista lähtien.
Kaikki muut keittiön toiminnot sijoitetaan isoon n. 320x130 cm kokoiseen niemekkeeseen, johon tulee siis induktiotaso, tasosta tarvittaessa esiin nouseva liesituuletin, yksi iso pesuallas ja hana sekä astianpesukone. Ja apk:n lisäksi pelkkiä laatikoita kummallekin puolelle niemekettä. Ruuanvalmistusvälineet tulevat laatikoihin ns. keittiön puolelle ja ruokatilan puolelle vastaavasti kattaukseen tarvittavia astioita yms. Mutta astiankuivauskaappia ei siis ole tulossa, koska sille ei ole paikkaa...
Alla Ikean keittiösuunnitteluohjelmalla piirtämäni versio talon tästä päästä. Vinoa sisäkattoa ei saanut mallinnettua, joten näissä tuo työ- ja olohuoneiden osa näyttää liian korkealta. Mutta muuten mittakaava pitäisi olla kunnossa. Keittiötä meille tuskin tulee Ikeasta, mutta ihan vaan vertailun vuoksi olen silläkin tämän kokonaisuuden hinnan laskenut. Esim. aamiaiskaappia kun Ikean valikoimasta ei löydy, ja muutenkin valikoima on vähän rajoittunut. Sen sijaan kodinhoitohuoneen kalustus ja eteisen ja makuuhuoneiden vaatekaapistot saattavat hyvinkin tulla Ikean mallistosta. Olen ainakin niille tilat mitoittanut sen mukaan, että voidaan käyttää Ikean 150cm tai 200cm leveitä liukuovellisia vaatekaappeja.
Saimme tällä viikolla keittiöstämme tarjouksen tässä Lielahdessa myymäläänsä pitävältä Esan Levykalusteelta, joka on Kankaanpääläinen mittatilauksena joustavasti keittiöitä tekevä pieni toimija. Lisäksi otetaan varmaan tarjous vielä parilta muultakin keittiötoimittajalta, mutta kaapistojen ja laatikostojen hinnassa ei välttämättä kovin isoja eroja ole. Ovimateriaali on määrän lisäksi se eniten hintaan vaikuttava tekijä. Kokonaisuudesta tulee varmasti kalliimpaa kuin Ikeassa, mutta esim. tunnetusti arvokkaasta Puustellista tuskin pyydämme edes tarjousta. Niemekkeen kivitaso hankitaan kuitenkin mahdollisesti Virosta kotimaisen keittiöliikkeen sijaan, hinnassa on niin iso ero, ja laadukkaat kodinkoneet tingitään todennäköisesti pakettitarjouksena jostain Gigantista tai Powerista.
Keittiön väritystä pyöriteltiin taas Esan Levykalusteen ovia katsellessamme. Oviahan on tietysti tummia ja vaaleita, korkeakiiltoisia ja mattapintaisia, maalattuja ja viilupintaisia ja kaikkea siltä väliltä. Ajatuksena on ollut, että joko korkea kaapistoseinä tai saareke olisi tumma ja toinen vaalea. Tumma saisi ainakin Merjan mielestä olla mieluummin tumman harmaa kuin musta, ja alan olla kyllä itsekin samaa mieltä. Ja kaveriksi varmaan turvallista valkoista. Olimme tähän asti koko ajan ajatelleet niemekkeeseen mustaa kivitasoa, mutta kun keittiötä pyöriteltiin keittiömyyjän koneella alkoi näyttää siltä, että korkea seinä voisi olla se tummanharmaa ja saareke valkoinen, johon kyllä sopisi silloin hienosti myös valkoinen kivi- tai todennäköisemmin sitten kvartsitaso. Eli kuten näissä Ikean kuvissanikin... Jos tuo korkea seinä olisi korkeakiiltoinen heijastaisi se ehkä isoista ikkunoista takapihan maisemia sisälle. Tuo näkymien toimivuus täytyy vielä kokeilla, kunhan saadaan talo pystyyn ja valita sitten kaappien heijastavuus sen mukaan...
Niemekkeen päätyyn jää myös paikka parille baarijakkaralle, jossa voi istuskella aamupalalla tai vaikka toisen tehdessä ruokaa.
Kyllä tuossa keittiössä pitäisi kelvata kokkailla ja kutsua myös ystäviä kylään. :)


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti