Lauantaina haimme kolme peräkärrykuormaa puutavaraa katon koolauksiin, kaikki tarvittavat kipsilevyt ja OSB-levyt, osan eristeistä ja K-Raudasta tilaamani varaston ulko-oven. Lauantaina iltapäivällä asentelin loppuja tuulenohjaimia paikalleen ja Rauno nikkaroi samalla säilytysparvelta käyntiluukun tallin yläpohjaan. Ja sen jälkeen lisäsimme vielä kattotuolien alle korkeimpaan, joskin silti varsin matalaan, kohtaan jämälaudoista käyntisillan.
Sunnuntaina vaihdoimme varaston oven raksaovesta oikeaan tummanharmaaseen. Täytyy vielä asentaa siihen lähipäivinä jo vuosi sitten valmiiksi hankittu Yale Doorman -älylukko, eli samanlainen kuin pääovessammekin.
Sen jälkeen alettiin levittää höyrynsulkumuoveja paikalleen. Teimme seinät ja katon yhtenäisestä noin 9 metrin mittaisesta suikaleesta, joita meni vierekkäin kolme. Saumat limitettiin n. 30 sentin verran.
Kattoon lisättiin sen jälkeen 25x100 laudasta koolaukset vähintään 40 sentin välein.
Ja sen jälkeen aloitimme lasivilloitusta ja levytystä ihan tallin nurkasta, johon ei ollut tulossa yhtään sähköjohtoja. Levytän tallin seinät tosiaan kipsilevyn sijaan OSB-levyllä, joka on tuollaista isolastuista lastulevyä. OSB:hen asioiden kiinnittäminen on mukavampaa kuin kipsilevyyn, saumoja ei tarvitse tasoittaa ja pinta näyttää autotalliin fiksulta ihan tuollaisenaan, mutta levyn voi toki myös maalata esim. kuultavasti.
Maanantaiaamuna sähkömies tuli tekemään autotallin sähköasennuksia. Rasiat ja johdot kun piti tietysti saada seinien ja katon sisään ennenkuin voimme levyttää niitä umpeen. Päädyimme sähkömiehen kanssa tekemään tallin kaikki sähköjen vedot putkitettuina, jotta ne voitiin upottaa seinien eristysten sisään ja vetää yläpohjassa puhallusvillojen seassa. Höyrysulun alapuolelle kipsilevyjen päälle ilman putkia vedetyt johdot olisi joutunut tuomaan jotenkin seinistä höyrysulun läpi sisäkattoon, joten oli järkevämpää vetää putket yläpohjan puolelle.
Kun sähkömies oli saanut tallin etuosan kohdalta vedot tehtyä, pääsimme aloittamaan Raunon kanssa katon levytyksiä nosto-oven aukosta lähtien, sähkärin jatkaessa yläpohjassa ryömimistä. Tärkein tavoitteemme oli saada eilen levytykset tehtyä niin pitkälle, että nosto-ovi voidaan asentaa, kun asentajat ehtivät meille. Sen jälkeen Rauno lähtikin sitten kotimatkalle. Nosto-oven asennus tullaankin tekemään ensi viikolla.
Sitä ennen minun täytyy vielä lisätä tuohon oviaukon ympärille pari OSB-levyn palaa. Vanhempani lupasivat tulla auttelemaan ensi viikonloppuna muutamaksi tunniksi, jolloin lisätään varmaan ainakin levyjä kattoon. Toki se onnistuisi jotenkin yksinäänkin, jos käyn vuokraamassa levyhissin. Sillä sitten tarvittaessa myöhemmin lisää, jos ei katon levytys vielä valmistu.
Sähkömies asenteli eilen ja tänään tallin putkitusten lisäksi myös muutaman ulkovalon lisää talon julkisivun puolelle. Kadun puolella meillä oli ennestään vain nuo kirkkaammat rengasmaiset valaisimet, mutta halusin lisätä muutaman koristevalonkin. Samoja valaisimia tulee sitten vielä myöhemmin tallin seiniinkin. Kaikissa talon seinissä olevissa ylös-alas-valaisimissa on nyt käytössä Ikean valkoisen sävyn osalta säädettävät GU10-kantaiset lamput, joiden ohjauksen olen automatisoinut sisävalojen tapaan Cozifyn hubilla auringonlaskun & kellonajan mukaan.
Tässä muutama tuore kuva etupihaltamme tämän illan lumisateen jälkeen.
Pihavajaankin vedettiin sähköt yhden liiketunnistimellisen kattovalon ja parin pistorasian verran.
Valitsimme tämän Idon peilikaapin nyt siksi, että se on sopivan kokoinen, ei ihan hirveän hintainen ja valaisimena on loisteputki, joten saamme valon värin vaihdettua tarvittaessa. Useimmissa peilikaapeissa kun on nykyään kiinteä, makuuni liian keltainen valo. Tuo n. 4000 kelvinin valokin näyttää nyt yllättävän ok:lta, mutta tarvittaessa voin vaihtaa sen helposti vielä valkoisemmaksi.





















Meiltäkin saa hakea lainaan levyhissin jos vielä tarvitset :)
VastaaPoistaMoikka! Kiitos! Olisihan tuolle vielä käyttöä muutaman levyn verran. Voisin kyllä tulla hakemaan hissin lainaan. Jos ei vielä ensi viikonlopuksi, niin jossain vaiheessa lähiviikkoina ainakin.. Se taittunee farmarin peräkonttiin ok?
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
PoistaSähköjohdotuksia ei saa vetää villan seassa edes putkitettuna. Ainoastaan läpivienneissä saa lävistää villakerroksen.
VastaaPoistaHei, kiitos viestistä! Noinhan asia muuten näyttäisi olevankin, kun nyt vähän googlailin tällä tiedolla. Erikoinen ratkaisu sitten sähkömieheltä. Täytyypä olla huomenna yhteydessä. Järkevin tapa fiksata tuo enää purkamatta kauheasti taitaa olla pyytää nostaa putkitukset kattotuoleissa ylemmäs niin, että ne jäävät villojen yläpuolelle, niin eipä ainakaan kuumene. Kun sähköjohtoja tuonne putkiin ei vielä ole vedetty. Vaikka tuskinpa noissa nyt oikeasti ainakaan ulkoseinien led-lamppujen virtamäärillä olisi mitään kuumenemista voinut tapahtua, pistorasiat ehkä hieman isompi riski..
Poista