Tuo rapid ei kuitenkaan kuiva yhtään nopeammin, vaan kosteuden riittävään haihtumiseen tulee menemään luultavasti ainakin pari kuukautta, kun jonkinlainen betonilaatan kuivumisen nyrkkisääntö on 1 cm/vko. Ja vasta sen jälkeen voidaan lattiaan asentaa lopulliset pintamateriaalit. Muu sisärakentaminen tulee toki jatkumaan jo paljon aiemmin.
Olin aamulla paikalla tunnin verran katselemassa homman aloitusta ja lähdin sitten töihin. Tekijöiden mukaan kuutisen tuntia tuohon tuli menemään, eli jo aika ajoissa iltapäivällä on ollut valmista. Ensin "kura" levitettiin ja ammattimies veteli pinnat laudan pätkällä nopeasti tasaiseksi tehden samalla märkätilojen kaadot. Ja pari tuntia myöhemmin betoni on ollut hierrettävissä alue kerrallaan sileäksi pinnaksi.
Illalla ajelimme katsomaan valun lopputulosta. Melkoiset höyrythän sisältä löytyi kodinhoitohuoneen oviaukkoon viritetystä puhaltimesta huolimatta, joten tuuleteltiin ovesta sen aikaa mitä jaksettiin paikalla puolisen tuntia olla. Vielä ei lattialle ollut mitään asiaa kävelemään, koska pinta oli ihan löysä, mutta noin vuorokauden kuivumisen jälkeen betonilattialla pitäisi voida jo kävellä, joten huomisiltana päästäneen tutkimaan lattioita paremmin.
Tässä kuitenkin muutama ovelta napattu kuva "höyrysaunastamme".
![]() |
| Betoniauton letku oli näköjään tyhjennetty muutamaksi läjäksi maahan roskalavan lähistölle. Täytyy hukata nuo joskus johonkin. |
![]() |
| Vastapäisen naapurin talo ja superkuu taivaalla. |


















Ei kommentteja:
Lähetä kommentti