Palosuojaetäisyyksistä johtuen talon etäisyys kadusta, eli etupihan koko, on vähän elänyt tallin leveyden mukana ja nyt viimeisin versio näyttää tältä. Kytketyn tallin sijoittaminen kuvan mukaisesti 2m päähän kadusta pitäisi rakennusvalvonnan mukaan mennä läpi pienenä poikkeuksena. Takapihan puolella talon takaseinästä on rakennusalueen rajaan näin piirrettynä vielä n. 1,5m matkaa ja terassit saavatkin mennä rakennusalueesta yli. Ja takapihan puolellahan on se noin 10 metrin puistovyöhyke korkeine mäntyineen meidän tontin jatkona ennen naapurin ylempänä olevaa pihaa, joten takapihamme ei todellisissa fiiliksissä jää ihan noin kapeaksi.
Näyttäisi meidän mielestä nyt aika hyvältä. Istutuksia toki mietitään vielä tarkemmin...
Kun päätettiin tehdä kytketty talli ja siihen liittyvä pergola, kaipasi talon symmetrinen sisäänkäyntikuisti mielestämme vielä hiomista. Alla näkyvässä kuvassa Floorplanner-luonnosteni tuore versio. Piirrosteknisenä rajoitteena rakennuksista puuttuu sokkelit ja sitä myöten kuistista portaat jne, mutta ajatus varmaan välittyy silti. Eli suljetaan kuistin oikea reuna kahdelta sivulta jonkinlaisella rimoituksella ja laitetaan käynti kuistille vastaavasti vasemmasta reunasta kahdelta sivulta, jonne reitti pergolan kautta autokatoksesta nyt luontevasti kulkeekin. Ja korostetaan tätä vielä pihalaatoituksella ja eilen mainitsemallani tehosteseinän lisäyksellä, jota tulee tuosta kuistista alkaen vasemmalle talon päätyyn asti ja tehosteväri jatkuu edelleen autokatoksen sisäpuolella...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti