26. heinäkuuta 2016

Seinäjoen Asuntomessut

Kävimme lauantaina 23.7. Asuntomessuilla Seinäjoella tutustumassa tämän hetken trendeihin sisustuksessa ja arkkitehtuurissa. Ja aika paljon meillekin tulossa olevia yksityiskohtiahan sieltä löytyikin. Ja osin kyllä sisustuksista sai myös kiinni mitä ei ainakaan haluta... Ihan pelkkää valkoista viime vuosien tyyliin ei enää oikeastaan ollut missään, mutta kyllä sisustus kaipaa harmaan sävyjen lisäksi myös puuta ja väriä.

Päivä oli vaan turhan hieno, kuuma ja aurinkoinen. Joten messuilla oli vähän liikaa väkeä ja kohteissa sisällä oli sen takia kovin ruuhkaista ja tuskaisen lämmintä.

Messualueen talot olivat mukavalla mäntymetsäisellä alueella ja monista taloista oli isoista ikkunoista hienot näkymät ympärille jätettyyn luontoon. Vähän samaa meillekin tulee takapihan pienen puistokaistaleen männynlatvojen kanssa, vaikka naapuritaloja onkin valitettavasti silläkin suunnalla lähempänä.



Sisällä muutama minuakin miellyttävä asia oli selvästi tämän päivän trendi. Mustaa väriä oli käytetty aika monessa kohteessa runsaasti niin kiintokalusteissa kuin sisustuksessakin. Alla pari lähimpänä meidän keittiön mallista toteutusta korkealla tekniikkaseinällä ja isolla niemekkeellä, joiden välissä korkea ikkuna tai ovi niin ikään kuten meilläkin. Täysin mustaa emme kyllä omasta keittiöstämme aio tehdä, vaan vähintään joko tuo korkea kaappiseinä tai saarekkeen laatikostot tulevat valkoisina. Talo Lumiancessa ylemmässä keittiökuvassa oli myös ainakin parista messujen keittiöistä löytynyt aamiaiskaappi. Vastaava on meillekin kaapistoseinään tulossa, toteutus riippuu siitä miten valittava keittiötoimittaja sen pystyy tekemään.





Toinen selkeä minua miellyttävä trendi oli monessa kohteessa epäsuoran valaistuksen käyttö. Epäsuoraa valoa oli toteutettu niin alaslaskuilla kuin seinän viereen katon rajaan sijoitetuilla ledinauhoillakin, sekä wc:n peilien takaa jne. Kaikkia näitä olen meillekin suunnitellut. Oli mukava nähdä ajatuksen toimivan käytännössä, joskin valotehosta ei tietysti keskellä päivää oikein saanut kuvaa.




Tässä suihkukuvassa näkyy epäsuoran valaistuksen lisäksi myös erään talon rouhean betoninen kylpytilan seinien toteutus. Näitäkin näkyi muutamassa kohteessa wc/kylpytiloissa ja taisi jossain olla asunnon kuivien tilojen lattioissakin.

Jonkinlainen betonipinta meilläkin on harkinnassa esim. kylpytilojen lattiaan ja suihkunurkan osalta ehkä seinäänkin. Tosin väriksi tulisi sitten jotain muuta kuin betonin harmaa, eli joko selvästi valkoisempi ja/tai tummempi. Kaakeleiden saumojen putsailu kun on aika ikävää touhua. Varsinkin, kun Metsäkylän vesi on ilmeisesti aika kalkkipitoista.

Näitä betonin näköisiä valmiinta pintoja saa toteutettua valun päälle tai seiniin lisättävällä muutaman millin paksuisella mikrosementtikerroksella. Esim. Designbetonin mallistoa olen katsellut jo aiemmin. Ilmeisesti hintaluokka asennus teetettynä on n. 100 eur / neliö,  pelkät materiaalit n. 50 eur / m2. Eli varsin arvokasta, mutta kyllähän kaakelointikin maksaa. Alun perin ihastuin vastaavaan pintaan Musta Ovi -rakennusblogissa kaikkien kuivatilojen lattiamateriaalina, mutta se karkaa budjetista, kun reilua kymppitonnia ei pystytä lattioihin laittamaan. Seuraavaksi paras yhtenäisenä halki oleskelutilojen, eli eteis- ja keittiötiloissakin kestävä, ja jalan alla miellyttävältä tuntuva materiaali, on ehkä jonkinlainen ison laatan näköinen vaaleanharmaa vinyylilankku. Mutta tästä sitten myöhemmin, kunhan päästään joskus alkuvuodesta sisustuspuuhiin.



Tummia taloja oli joukossa muutamia, ja ainakin osassa sisäänkäyntejä tai muita tehosteita oli tehty puun väreissä. Kuulostaa taas jotenkin tutulta meidän suunnitelmiin, joskaan sellaisia kaksivärisiä käsittelyjä ei näkynyt..

Tänään olemmekin illemmalla menossa Jukkatalojen toimistolle valitsemaan rakennuslupaan merkittävät ulkovärit.

1 kommentti:

  1. Käytiin mekin sitten messuilla, kun edes suunnilleen siellä päin muutenkin satuttiin olemaan. Kuten arveltiin, ei ollut ihan Nikin juttu (kolmannen talon jälkeen ilmoitti, ettei katsella enää taloja...), mutta onneksi on keksitty sellainen ihana asia, kuin lapsiparkki!

    Meillä alkaa nyt häämöttää vihdoin lähestulkoon varmistuneena muutto ja sitä myöten hirmuinen remppaprojekti. Sillä silmällä siis katsottiin messuillakin, pääasiassa keittiöitä ja kylppäreitä, sekä meikäläinen tietty myös sisustusjuttuja, kuten verhoja ym. Kauheasti ei jäänyt käteen, kun nuo kylppärit varsinkin tuntuu olevan jo toista ellei kolmatta vuotta messuilla vähän samanlaisia, mutta aina jotain kuitenkin. Epäsuoriin valoihin kiinnitettiin myös huomiota (erityisesti keittiöiden ledinauhoihin) ja sillä silmällä katseltiin mikrosementtiäkin. Harmillisen pliisuja sävyjä ja liian "aidonvärisiä" vaan olivat kaikki valinneet, lähinnä lattiat näyttivät vielä keskeneräisiltä! Mutta onneksi luin postauksen ennen reissua, sillä osattiin nyt kiinnittää huomiota myös noihin aamiaiskaappeihin. Aivan mahtava keksintö tällaisille siisteysrajoitteisille ja heti heräsi toive sellaisesta omaankin keittiöön.

    VastaaPoista