21. marraskuuta 2017

Kolmas kerta toden sanoi, suihkunurkkaus on vihdoin valmis

Kylpyhuoneen suihkuseinä asennettiin tänään kolmatta kertaa. Syyskuun alussahan tuo lasi hajosi kesken asennuksen ja sen eteen tuleva liukuovikin jätettiin vielä silloin asentamatta. Kuukausi sitten vihdoin valmistunut korvaava ja paikalleen asennettu lasi oli muuttunut tuotannossa väärän sävyiseksi. Kuulemma siksi, että kuvan värit oli painettu vahingossa väärässä järjestyksessä.

Mutta nyt tuo Raklan valmistama suihkuseinä itse mökiltä ottamallani valokuvalla näyttää siltä kuin oli tarkoitettukin. Toki se näyttää näin kuvissa parin metrin päästä selvästi paremmalta kuin ihan vierestä suihkussa ollessa tuijottaen, jolloin kuvan tarkkuus ei oikein enää riitä...

Alla vielä muutama kuva tästä jo aiemminkin paljon nähdystä n. 100 x 110 cm kokoisesta suihkunurkkauksestamme lopullisessa mallissaan. Suihkuseinän etuyläreunaan lisättiin vielä samalla jo viime kerralla suunniteltu Lasinan asentajan meille rakentama jalka pitämään lasi tukevammin paikallaan kattoon tuettuna.

Tuohon Grohen sadesuihkuun olemme muuten olleet oikein tyytyväisiä.









Muutama jo vanhempi kuva kylpyhuoneesta ja saunasta:









Kodinhoitohuoneen nurkkaan sijoittuva noin neliön kokoinen "pukuhuonetila" on vielä ihan keskeneräinen. Siihen on ollut tarkoitus lisätä alas penkki jonkinlaisella säilytystilalla ja ylemmäs joku naulakko tai koukkuja aamutakeille yms. Sähköinen jo hankittu musta pyyhekuivain oli ensin tarkoitus asentaa kylpyhuoneen ikkunan viereen, mihin sille varattiin pistorasiakin parin metrin korkeuteen. Mutta olemme päätymässä siihen, että tuo pyyhekuivainkin voisi mieluummin olla tuossa ns. pukuhuonenurkassa.

Olen jo aiemminkin miettinyt, että tuohon pukuhuonenurkkaan tehtäisiin koristeeksi jonkinlainen rimoitus toistamaan talon rimakattojen teemaa. Suunnittelin sitä vähän tarkemmin pari iltaa sitten minulle tyypillisesti joskus puolen yön jälkeen. Suunnitelma on nyt maalata molemmat seinät tuosta nurkan kohdalta mustiksi ja kiinnittää siihen päälle pystysuora puurimoitus muuallakin talossa esiintyvässä noin tammen/lämpöhaavan sävyssä. Näin pukuhuone toimisi rimakattojen lisäksi sopivasti tyylillisenä parina myös mustaseinäiselle saunalle. Ja kodinhoitohuoneessahan ei ole vielä mitään muuta puun väristä kuin lasiovien kehykset.

Havainnekuva Talo Markki -blogi / OMAdesign
Rimoitus voisi olla n. 45x45 mm kokoista, eli suunnilleen saman levyistä kuin rimakattojen rimakin, mutta paksumpaa, jotta se näyttää lähempää katseltuna hienon kolmiulotteiselta, kun rimojen väli jätetään reiluksi. Pystyrimat voisi kiinnittää mustaksi maalattuihin muutamaan vaakapuuhun, joista kokonaisuuden saa edelleen ruuvattua kiviseinään. Näin pystyrimoitus jäisi myös ainakin pari senttiä irti mustasta seinästä, joten sen taakse voisi vielä virittää Philips Hue-ledinauhalla valaistuksen korostamaan rimoitusta ja tuomaan kodinhoitohuoneeseen himmeää tunnelmavaloa, kun huoneen muut valaisimet ovat aika kirkkaita ja päivänvalon sävyisiä.

Alaosan penkki voisi olla niin ikään musta. Penkin voisi rakentaa vaikka kahdesta tai kolmesta 40 cm korkeasta keittiön yläkaapista tms, joiden päälle lisättäisin joku omatekoinen pehmuste, jos sopivaa valmista penkkiä ei löydy. Ja ylemmäs seinälle sitten rimoihin kiinni muutama koukku ja se pyyhekuivain eteisen vastaiselle sivuseinälle, johon tulisi myös sama rimoitus, tai vain musta maali.

Se on sitten eri asia koska tuo tulee rakenneltua, mutta onhan sitä hyvä talvellekin olla jotain projekteja.. Toinen vastaava vielä toteuttamaton DIY-sisustuselementti on päämakkariimme omatekoinen pehmustettu sängynpääty, josta on mietitty aika korkeaa ja jollain ylellisen näköisellä kiiltävällä vaalealla kankaalla tehtyä.

2 kommenttia:

  1. Tuo lasiseinä on kyllä niin upea! Hienoa että nyt viimein on seinä paikoillaan ja oikean sävyisenä :)

    VastaaPoista
  2. Todella upean näköinen kokonaisuus! Me olemme puhuneet kylpyhuoneremontista, ja olenkin miettinyt että tahtoisin ehdottomasti uuden suihkuseinän. Vaihtoehtoja toki on, mutta valinnanvaikeus painaa. Erittäin kaunis kyllä tuollainen missä kokonaisuus on hieman tummempi. Voin kuvitella että tuo mainitsemasi rimoitus voisi tuoda kyllä mukavan lisän ja varmasti sopisi oikein hyvin.

    VastaaPoista