19. elokuuta 2017

Kuulumiset, saunan viimeistelyä yms

Tämä viikko on taas hurahtanut lähinnä päivätöissä ja iltaisin sohvalla mm. tulevan lomareissun suunnitelmia viimeistellen. Viikon päästä olemme mielestämme ihan ansaitusti Kroatian +30 asteen lämmössä. :) Siitä viikon aikana vietetään aluksi kolme yötä Korculan saarella, kaksi Montenegrossa Kotorin ympäristössä ja lopuksi kaksi yötä Dubrovnikissa. Mahdollisesti poiketaan Kotorin siirtymällä myös Bosnia-Hertsegovinan puolella..

Parina arki-iltana ja tänään rakentelin kuitenkin vihdoin saunan seinien viimeisetkin etunurkkien paneloinnit, ja väsäilin saunan ikkunaan smyygit. Nyt saunasta puuttuu enää ikkunan viimeistelyyn L-listat, jotka pitää tehdä vähän hankalasti leikattavaan jiiriin. Listat olisi kyllä valmiiksi maalattuna, ehkä laitan nekin jo huomenna. Kiukaaseen aseteltiin pihassamme toukokuulta asti odottaneet reilu 80 kiloa kiuaskiviä paikalleen. Eli kunhan nyt saadaan toivottavasti ensi viikolla lasiseinä vielä paikalleen, niin päästään vihdoin saunaan.







Tulevaa lasien asennusta silmällä pitäen tapetoimme tänään valmiiksi myös kodinhoitohuoneen välitilan, johon siis tulee tapetin suojaksi kirkas lasi. Asennuspäivää ei kuitenkaan ole vielä saatu sovittua lopullisesti, kun kaikki lasit eivät ole Lasinalla valmiina odottamassa.





Vessan ja pesuhuoneen työtasot on viime päivinä myös öljytty vihdoin pariin kertaan ja lisätty pesuhuoneen puolelta vielä puuttuneita silikoneja tason sekä ovilistojen saumoihin. Soviteltiin vessan peiliäkin jo samalla paikalleen, vaikkei siitä ole vielä aiottua valopeiliä rakennettukaan. Menisihän tuo ehkä ihan noinkin... Kaakelia pitäisi vaan taas rei'ittää lisää, koolausten kohdalta, että saa nostettua peilin hieman ylöspäin roikkumaan.



Juuri äsken tuli blogissamme näköjään täyteen 50000 sivulatausta. Kiitos vaan kaikille mielenkiinnosta rakennusprojektiamme kohtaan! :) Osa noista latauksista on kyllä meikäläisen itsekin aikaansaamia, kun kaikkia omia laitteita ja selaimia ei ole tullut blogissa huomioitua pois laskuista, mutta kyllähän täällä porukkaa tuntuu käyvän muitakin kuin sukulaisia ja tuttuja. Pääasiassa blogiin tullaan Googlen kautta muutamien muiden rakennusblogien linkkien lisäksi, ja eniten taitaa vanhempiin kirjoituksiin osua käyntejä rimakattoon liittyen.



Edit. Sunnuntai 20.8.

Pari kuvaa vielä sunnuntailtakin.

Pestiin kohta vuoden pystyssä olleita talon katosten liimapuupalkkeja, jotka ovat olleet ilman mitään käsittelyä, joten ne olisi varmaan jo korkea aika maalata, vaikka muuten talon maalaus jää ensi kevääseen. Joten hain eilen homepesuainetta, Valtti Akvabase-pohjustuspuunsuojaa ja jo myös yhden 11,7 litran purkin Pika-Tehoa tummanharmaana. Jatketaan lähipäivinä tai -viikkoina käsittelyä eteenpäin.





Lisäksi purin autotallin katon rakentamiseen väsäämämmme kadun puolella seinärakenteissa kiinni olleet telineet. Sahasin ja kiinnitin myös pystykoolausten väliin 120x40 kokoisten ikkunoiden ylä- ja alapalkit. Täytyy vielä lisätä noiden alle pystypuut kipsilevyjen kiinnitystä & levyvillojen täyttöä varten, ja sitten tuon seinän pääsee levyttämään ja paneloimaan umpeen joku syyskuun viikonloppu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti