20. huhtikuuta 2017

Hankintoja ja vesieristykset

Toissapäivänä poikkesin pikaisesti yksinäni raksalla tarkistamassa tilannetta. Samalla tuli ihailtua hetki myös viikonlopun siivoilujen jäljiltä varsin avaraa etupihaamme.




WC:n kalustusta ei oltu lyöty vielä tarkkaan lukkoon seiniä joulukuussa levytettäessä, mutta mielestäni seinän sisään piti silti tulla vaakasuuntaisetkin koolaukset allaskalusteen kiinnitystä varten. Asiaa ei tullut kuitenkaan vahdittua ja oikein muistettuakaan. Tutkin nyt vielä rakenneilmaisimella tuota seinää ennenkuin se laatoitetaan piiloon ja ei siellä kyllä ole kuin pystykoolaukset. Täytyy varmaan askarrella allaskaappien taakse jotkut tukipuut, joilla ne saadaan kiinni 400mm välein oleviin pystykoolauksiin ja tarvittaessa lisätä allaskalusteeseen jalat. Eipä tuo iso ongelma meille ole.



Hankin tällä viikolla myös vihdoin kodinhoitohuoneen ja eteisen kolme 60x60 cm kokoista upotettavaa ja himmennettävää ledipaneelia. Olen odotellut paneeleja Adluxilta, mutta he eivät ole saaneet tilaamiani päivänvalosävyisiä 5500K 48W paneeleja maahantuojaltaan. Kyselin sitten suoraan tuolta maahantuojalta eli Valokas Oy:ltä vaihtoehtoja ja pyysin tarjouksen suoraan varastosta löytyneistä vielä pykälää tehokkaammista 60W ja 5100 lumenin paneeleista, joiden valkoisen lämpötila on tasan 5000 kelviniä. Sävyssä on siis pieni ero 5500:aan, mutta eipä tuo käytännössä haittaa. 5500 kelvinin malleja olisi saanut seuraavaksi vasta aikaisintaan toukokuun lopulla enkä viitsinyt ottaa riskiä etteivät ne ehtisi mukaan muihin sähköasennuksiimme. Ja onhan tuo 5000K ihan riittävän valkoinen valon sävykin meille, kun monet valkoista valoa kaipaavat tyytyvät n. 4000 kelviniin. Valovoimaa noissa tulee olemaan aika älyttömästi. Mutta paneelit on onneksi varustettu himmentimillä.


Kuva: Naber
Eilisiltana tilailin myös Saksan eBaystä keittiön saarekkeeseen pari juttua. Keskelle keittiön tasoa liesituulettimen viereen on suunniteltu laitettavaksi tarvittaessa esiin kääntyä pistorasia. Savo Voltti eli Naber Evoline Backflip-USB on tuntunut kokeillessa toimivimmalta systeemiltä. Ebaysta tuo löytyi uutena kotiin toimitettuna n. 85 eurolla, kun Suomessa nettirautakaupoissa Savon tuotemerkillä hintaa on tarjouksessa 132 euroa.

Lisäksi tilasin reilusti alle puoleen Suomen hinnoista Blanco Piona pesuaineannostelijan hanan viereen kiinnitettäväksi.





Tänään ajelimme raksapakullamme neljän tunnin kierroksen reitillä nykyinen kotimme - RTV - K-Rauta - Stark - Ikea - Bauhaus - raksa - koti...

RTV:ltä poimittiin mukaan viimeiset tilaamamme laatat. Näitä olivat jo aiemmin käsitellyt pesutilojen vaalean harmaat Exil Anti-Slip -laatat ja vessan mustat 10x10 Naturalstone -lattialaatat. Lisäksi mukaan tuli muutama lisää tilattu paketillinen pesuhuoneen isoja 60x60-laattoja, joita päätimme laittaa yhtenäisyyden vuoksi myös kuraeteisen lattiaan ja kurasyöpön muurattuun reunukseen tulee vastavasti ylijääviä pesuhuoneen vaaleita seinälaattoja.

WC:n lattialaatta.
WC:n laatat odottelemassa asennusta.
Kodinhoitohuoneen, pesuhuoneen ja saunan anti-slip-pinnoitettu lattialaatta.

Paketit ovat näköjään saaneet joskus vähän kosteutta, mutta eipä se laatoissa näkynyt...


Kuva: Triofloor
Katselimme tänään RTV:ltä, K-raudasta ja Starkilta myös parketteja makuuhuoneita varten. Makkareiden lattioihin halutaan muun talon laattatyylisistä vinyylilankuista poikkeava lämpimämmän oloinen lattia ja tammiparketti tuntuu luontevimmalta valinnalta. Bongasimme jo joskus muutama kuukausi sitten rautakaupoissa kierrellessämme Boen Fineline-sarjan tammiparketin, jonka pienet n. sentin levyiset säleet näyttivät hauskan erilaiselta normaaleihin 1- ja 3-sauvaisiin parketteihin verrattuna. Tänään etsimme sitten sitä ensin K-Raudasta, mutta Starkkihan tuota oikeasti möikin. Pyysimme parketista tarjouksen, joka oli hintansa puolesta sopiva, ja myyjä jäi vielä tarkistamaan, että saadaanhan ko. parkettia max parin viikon toimitusajalla, mikä varmistunee huomenna. Mikäli toimitusajan kanssa ei tule ongelmia, niin tilaamme makkareihin tuota.








Kuva: Ikea
Ikeasta poikkesimme ostamassa mustavalkoisen WC:n mustat allaskalusteet. Kiiltävän musta Godmorgon on poistumassa Ikean mallistosta ja oli sitä myöten nyt myös sopivasti alennuksessa, joten kävimme nuo hakemassa ennen kuin loppuvat. Onhan Ikealla kuitenkin 3 kk palautusoikeuskin, jos jostain syystä muuttaisimme vielä mieltämme. Meidän mukaan lähti itse asiassa tällä hetkellä Tampereen myymälän varaston viimeiset 2 kpl 60 cm leveitä laatikostoja ja yksi niin ikään viimeinen korkea seinäkaappi, mutta kaipa noita olisi vielä lisääkin tullut. Ei meille enää väliä. Valitsimme tosiaan kaksi kappaletta 60 cm leveitä laatikostoja, koska mustana saa enää vain 60 ja 100 cm malleja, ja halusimme vessaan yhteensä 120-140 cm leveän laatikoston. Asennetaan siis kaksi 60 cm laatikostoa vierekkäin, joiden päälle yhtenäinen luultavasti valkoinen taso ja oikeanpuoleisen laatikoston päälle joku malja-allas.


Bauhausista haettiin loputkin laattalistat. Viimeksi valitsemaani harmaata listaa ei ollutkaan 10mm koossa hyllyssä riittävästi, joten päädyttiin valitsemaan valkoisten laattojen kaveriksi vaalean hopean sävyinen lista ja tuota tummempaa harmaata tuleekin vain isojen 60x60 laattojen kanssa. Ehkä paremmatkin yhdistelmät näin...


Kaivonkannen sommittelua neljän laatan kanssa...
Loputkin lattiakaivojen kannet saapuivat postissa...

Kaikkiin märkätiloihin oli tänään saatu asennettua vesieristykset. Yllätyksekseni ne eivät olleetkaan kirkkaita turkoosin värisiä, mutta toki tuo harmaa Cascon versiokin vettä pitää yhtä lailla. :)









Sain eilen laatoittajilta puhelun, että kurasyöpön reunus ei mahdu muuratun seinäkkeen sisään oikeasta alareunastaan paikalleen. Soittelin Jukkatalon työpäällikölle, joka pääsi tänään aamulla katsomaan heidän kanssaan tilannetta ja olivat yhdessä keksineet tilanteeseen siisteimmän mahdollisen ratkaisun. Kurasyöpön reunuksesta oli leikattu pieni kaistale pois, joka ei tule mitenkään häiritsevästi näkymään päällepäin valmiissa kurasyöpössä, mutta vesieristykset saatiin näin tehtyä kuten pitääkin, eikä muurauksia tarvinnut lähteä purkamaan. Hyvä homma. Aika pieniä nämä meidän rakennusprojektin vastoinkäymiset on. Nytkin piti vaan soitella edes takaisin pari puhelua ja homma hoitui.




1 kommentti:

  1. Todella kaunis tuo parketti. Nyt alkoi omat suunnitelmat mustasta parketista horjumaan...laittakaahan kuvia kun on paikoillaan! Käyn myös säännöllisesti ihailemassa noita kuvia teidän rimakatosta, se on upea.

    VastaaPoista