5. elokuuta 2018

Elokuun kuulumiset

Edellisestä päivityksestä on taas pari viikkoa, niin kirjoitellaan taas tänne blogiinkin, vaikkei rakentamisessa isompia mullistuksia ole tapahtunutkaan.

Viimeisellä lomaviikollamme kävimme pari yötä Tallinnassa juhlistamassa 3v-kihlapäiväämme ja sitten loppuviikosta tuli otettua niin ikään aika rennosti lähinnä dekkareita lueskellen. Osin uudessa riipputuolissamme, jos ei ollut liian kuuma... Mietiskeltiin aiemmin heinäkuussa mökillä ollessamme, että riippukeinu/-tuoli olisi mukava kotiinkin terassille, ja juuri sopivasti joku oli silloin Torissa myymässä sellaista Ylöjärvellä alle puoleen hintaan uudesta, vaikka tuoli oli käyttämätön myyjälle liian suurena. Tehtiin kaupat ja ripustettiin tuo kieltämättä reilun kokoinen La Siesta Habana Lounger terassillemme. Mukava tuossa on kölliä männynlatvoja tuijotellen.



Välillä tein hiukan sora-alueiden viimeistelyhommia lapion ja kottikärryjen kanssa..




Multa loppui tosiaan kaivurin sitä levitellessä hieman kesken, joten tilasin 12 m3 kuorman lisää, joka toimitettiin nyt alkuviikosta tallimme taakse kadun varteen. Parina iltana olen töiden jälleen lisännyt multaa vajaiksi jääneisiin paikkoihin. Nurmikoiden aluset pitäisi nyt vielä tasoittaa paremmin ja tiivistää, sekä kalkita, ja sitten päästään kylvämään siemenet.






Tilasin tällä viikolla netistä myös lisää ulkovalaisimia. Tuli mieleen, kun illat alkavat jo kovasti pimentyä. Kuten edellisessä kirjoituksessa mainitsin, lisättiin tontin etelä- ja länsisivuille tontin reunaan sähköjohdotus yhteensä kuudelle pollarivalaisimelle.

Valitsimme pollarivalaisimeksi Airam Kallion sekä sille yhteensopivan maajalan. Kunhan saapuvat, niin täytyy kaivaa jalat maahan ja asennella nuo odottamaan sähkömiestä. Tilasin samalla myös lisää talon takapuolella ja päädyssä jo käytettyjä ylös & alas mukavan kuvion valaisevia Konstsmiden Modenoita, jotka olivat nyt sopivasti -50% poistoalessa alle 20 euroa kappale. Laitetaan noita tunnelmavaloiksi vielä 1-2 kpl tallin tyhjään takaseinään, pari kadun puolelle tallin ikkunoiden väliin, yksi tallin nosto-oven viereen valaisemaan siihen asennettavaa talon numeroa ja pari vielä talon julkisivun puolellekin... Nosto-oven päälle tulee lisäksi niin ikään talon seiniltä tuttu kirkkaampi päivänvalosävyinen Konstsmiden Asti-valaisin kiinni liiketunnistimeen ja autokatoksen sisäpuolelle yksi Konstsmide Monza luomaan hienon auringonsädekuvion.





Tänä viikonloppuna kävimme hankkimassa ja istutimme muutaman puun taimen. Valittiin tontin kadunpuoleiselle nurkalle Tuurenpihlaja, lounaiskulmaan Pilvikirsikka ja eteläpihalle tulevista omenapuista toiseksi Pekka. Toinen omenapuu on ajateltu laittaa lajiketta Juuso, mutta sitä ei löytynyt parista paikasta, jossa lauantaina kävimme taimiostoksilla.

Puut täytyy luonnollisesti vielä tukea lähipäivinä kunnolla.



Innostuin kuitenkin eilisen illan ja tänään päivällä nikkaroimaan ylijäämäpuista tontin kulmalle yhdistetyn jäteastioiden aitauksen ja istutuslaatikon. Allas täytetään vielä mullalla pihlajan istutuskorkeuteen asti ja ehkä mullan alle kannattaa laittaa ensin joku suodatinkangaskin, vaikka kyllähän rikkaruohot tuulen mukanakin leviävät. Lisätään varmaan altaaseen tuon pihlajan lisäksi roskisten taakse yksi tai kaksi jotain havupensasta ja etuosaan luultavasti kukkia...












Parin viikon päästä on sitten pihavaja toivottavasti pitkälti pystyssä. Olen varannut siihen viikonloppuun perjantaille lomapäivän ja Rauno tulee taas auttelemaan. Runkotavaraa on talli pullollaan, mutta ulkoseinäpaneelit ovat vielä tilauksessa. Samalla UTW 28x195-paneelilla viimeistellään myös autokatoksen vielä puuttuvat seinät. Ja tuo terassin sivussa odotteleva 90x230 ikkunahan tulee täyttämään koko vajan kapean eteläpäädyn.



Muokkaus ke 8.8.2018. Ehkä tämänkin joku lukee...

Taimet ovat edelleen tukematta, mutta olen touhuillut jotain muuta pientä tässä joka ilta... Maanantaina lapioin ja kärräsin kottikärryillä soraa autotallin sokkelin viereen ja sitten urakoin vielä murskekasan pois autokatoksen edestä samoilla välineillä. Reipas noin 1,5 tunnin iltatreeni. Lopputuloksena sain auton ajettua ekaa kertaa katokseen. Korkeus riittää henkilöautolle juuri ja juuri. :)




Eilen maalailin hiukan tummanharmaalla autokatoksen parven tukirakenteita hahmottaakseni sen viimeistelyä rimoitusten osalta paremmin, ja samalla vetelin tuohon viikonloppuna tehtyyn istutusaltaaseen/roska-aitaukseenkin lisäkerroksen maalia. Ja viimeistelin hiukan sora-alueen reunoja mm. talon kulmalta.

Ja siinä samalla mietin sitten, että istutuslaatikon vasemmalla puolella on noin metrin tyhjä kohta ennen murskealuetta. Siihen ei ollut oikein mitään järkevää laitettavaa. Joten päätinkin sitten laajentaa istutusallasta lisäosalla.

Tänään poikkesin hakemassa kotiin tullessa yhden kyllästetyn ruskean 2x5 palkin lisää, kun ne loppuivat viikonloppuna, ja nikkaroin juuri äsken iltasella muutaman tunnin. Lopputulos näyttää nyt tältä. Mielestäni parempi, vaikka lisäosa vähän ruumisarkkumainen onkin tietystä suunnasta. Tuo suunnilleen sama vino muotohan tulee toistumaan sitten myös takapihan vajassa.






2 kommenttia:

  1. Valmiilta alkaa näyttää. Tuo roskakatos/istutuslaatikko huutaa tuohon päälle reunalistaa joka viimeistelee ilmeen ja suojelee seinämiä sateelta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos kommentista. Ja kyllä, listan suunnittelin itsekin lisääväni vielä yläreunaan. Siksi tein nuo pystypuutt ja paneelit tasan saman korkuisiksikin. Ei vaan löytynyt sopivaa suoraan jämäpuupinoista, niin jäi vielä lisäämättä...

      Poista